01.02.2012 18:00UWAt aloitettu Sain aloitettua 12 UWA-projektia ennen tammikuun loppua ilman suuria ponnistuksia. Aloittaminenhan ei tunnetusti ole niin kovin vaikeaa... Edessä on se vaikeampi osuus eli vielä 10 työn tekeminen valmiiksi ennen vappua. Joukkoon kuuluu pari työlästä (legginsit ja villapaita), pari kohtuullisen työlästä (bolero ja hihatin) sekä joukko aika helpoilta kuulostavia hankkeita (sukat, lapaset, sormikkaat, rannekkeet, kuulerit, huivi). Saapa nähdä miten niiden kanssa käy.
Se toinen jo valmistunut UWA-työ on tämä sukkaprojekti. Lanka oli Lankaideasta ostettua ohutta sukkalankaa, Schoppel Wolle Wunderkleckse. Erittäin lets go-lankaa mielestäni, vaikka se olikin kerällä harvinaisen mitäänsanomattoman näköistä.
 28.01.2012 23:42Tammikuun ufon kohtalo Tammikuun nimikkoufolla oli onnellinen loppu. Siitä nimittäin valmistui tämmöinen kepoinen pellajakku - vähän vilpoinen näihin säihin tosin...:
Lanka oli Punta Yarns Montoya Beachia, jota kului inasen vajaat kaksi vyyhtiä. Ostin nämä langat viime kesäloman Helsingin reissulta, ja tämä jakku oli yksi loman loppupuolella aloitetuista KyJy-töistä. Seurasin aluksi Kauneimmat käsityöt 4/11-lehdessä ollutta ohjetta, mutta muutin tässä viime metreillä suunnitelmia ja teinkin siitä tuommoisen edestä solmittavan. En tiedä kannattiko, mutta se alkuperäinen ohje rupesi näyttämään liian tätimäiseltä. Näytä kommentit (2) | 25.01.2012 22:36Lanka-addikti opettajana, episode 1 Kiitokset kaikista saamistani tsemppiviesteistä opetusharjoitteluun! Tänään se urakka sitten alkoi. Tuli vähän kiire valmistautumisen kanssa, mutta onneksi opetettava asia oli vielä tällä kertaa yksinkertaista. Ei se tietenkään niin hyvin mennyt kuin olisin toivonut... mutta hengissä ollaan, jee :-)
Uusia neuleprojekteja ei ole valmistunut, mutta tokaluokkalainen Pikkusisko oli tehnyt koulussa näin hienon käsityön. Otin siis tämän uuden neulatyynyn heti käyttöön.
 Näytä kommentit (1) | 22.01.2012 16:00UWA-pipo Tämän viikon aikana on tapahtunut paljon kevään päämission eli opetusharjoittelun suhteen. Toiveeni asian pikaisesta järjestymisestä toteutui sananmukaisesti, sillä harjoittelupaikka löytyi, ja opetus alkaa jo ensi viikolla! Minusta tulee hetkellisesti tilastomatematiikan opettaja ammattikorkeakouluun. Hui! No onneksi kyse ei ole mistään tieteellisestä kurssista vaan pikemminkin yleissivistyksestä, joten enköhän minä siitä selviä. Pidänhän minä tilastoa lankavarastostanikin, joten olen selvästi asiaan suorastaan vihkiytynyt...
UWA-projekteja on nyt aloitettu 9/12, ja viimeksi aloitettu myös valmistui:
Tämä pipo syntyi oikeastaan siksi, että tarvitsin pipoa. Kuten ehkä olette huomanneet, en ole pipojen kutomista juurikaan harrastanut... Ohje tähän oli talven 2010 Novita-lehdestä, ja lankana käytin yhtä lankavarastoni aarretta männävuosilta, lilakirjavaa Novita Isoveli Coloria. Näytä kommentit (4) | 14.01.2012 17:39Tammikuun ufo Valitsin tammikuun ufoksi tämmöisen kötöstyksen:
Se on kylläkin keskeneräisistä töistäni kaikkein kesäisin, mutta luultavasti kuitenkin helpoin saada valmiiksi. Tässä on nyt valmiina puolet pellavaisesta, paksuilla puikoilla kudotusta jakusta. Ufokampanjan myötä tajusin, että voisinhan minä tämän purkaakin, mutta en oikein tiedä, mitä muutakaan voisin tehdä tuosta seitinohuesta pellavalangasta. Ja onhan sekin mahdollista, että tästä vielä tulee ihan kelvollinen lopputulos, joten lähtökohtaisesti yritän vielä saada jakun valmiiksi. Kerron sitten kuun lopussa, miten tammikuun ufolle kävi :-)
Olen edennyt UWAn kanssa maltilliseen tahtiin, eli olen aloittanut puolet (6), eikä mikään ole vielä lähellä valmistumista. Helpotin suunnitelmiani sen verran, että vaihdoin yhden tunikan pipoon.
Tulevaisuudensuunnitelmien saralla vaivuin jo hetkeksi epätoivoon, kun en ole onnistunut järjestämään itselleni opetusharjoittelupaikkaa. Tai luulin semmoisen jo järjestäneeni, mutta olen nyt pikkuhiljaa tajunnut, ettei siitä mitään tulekaan. Täytyy vaan unohtaa puolivillaiset lupaukset ja ryhtyä etsimään opetusmahdollisuuksia muualta. Toivottavasti löydän niitä pian, jotta ehdin pitää kaikki opetussessiot tämän kevään aikana, kun olen opintovapaalla. 08.01.2012 22:06Suunnitelmia vuoden 2012 alkupuoliskolle Päivitän seuraavan puolen vuoden aikana tätä blogia varmaan vähän tiuhempaan tahtiin kuin yleensä, koska pohdiskelen täällä luultavasti perinteisten neulejuttujen lisäksi myös opintovapaani etenemistä. Joten kirjoittelen tähän alkuun nyt hieman ajatuksiani siitä, mitä oikeastaan yritän tällä puolella vuodella saavuttaa.
Mitä haluan tehdä isona?
Tämän selvittäminen on opintovapaani tärkein tavoite... Nykyinen työpaikkani ei ainakaan tunnu hyvältä. Saattaa toki olla että päädyin alunalkaenkin väärälle alalle, mutta ainakaan en pätkääkään kadu niitä 17 vuotta, jotka olin töissä suuressa kansainvälisessä firmassa. Kasvoin siellä aikuiseksi, enkä olisi minä, jos sitä työpaikkaa ei olisi elämässäni ollut. Mutta yritysjärjestelyitten kautta päädyin firmaan, jossa kohtasin viime syksynä tuomiopäivän projektin, ja siitä tiesin, että tämä ei ainakaan voi olla minun juttuni. Mutta mikä sitten olisi? Opiskelen tällä hetkellä ammattiopettajaksi, joten haluan tämän kevään aikana ainakin selvittää itselleni, haluaisinko olla opettaja vai en. Muita ideoita on tällä hetkellä mielessä niukalti. Olen tosin opiskellut työn ohessa myös lingvistiikkaa ihan silkasta mielenkiinnosta, mutta riittäisikö mielenkiinto ammatiksi asti? Ja noinkohan näiltä aloilta löytyisi myös jotain töitä?
Uusi parempi elämä
Uuteen vuoteen kuuluu aina ryhdistäytymistavoitteita joulunajan rappioelämän jälkeen. Tavoittelen taas säännöllistä liikuntaa 6 kertaa viikossa ja painonpudotusta. Tämän aamun mittauksen perusteella pitäisi keventää 6 kg, että olisin samanpainoinen kuin viime kesän alussa. Se on sopiva tavoite tälle(kin) keväälle.
Neuleprojektit
Osallistun UWAan, eli pyrin tekemään 12 projektia valmiiksi ennen vappua. Tässä kuvan korissa on vähintään näytekerä kustakin suunnittelemastani UWA-työstä. Näistä pitäisi tulla villatakki, bolero, tunika, hihatin, legginsit, huiviviritys, lapaset, sormikkaat, rannekkeet, 2 sukat ja yksi eksperimentaalinen huopakokeilu. Lähtiköhän siis suunnitelmat taas lapasesta??
UWAn lisäksi taidan osallistua myös UFO-hankkeeseen, jossa tavoite on ratkaista yksi ufo-ongelma kuukaudessa. Viime vuoden KyJystä jäi 6 ufoa, joten siinähän olisi just sopivasti työ jokaiselle ekan vuosipuoliskon kuukaudelle. Ja UWAsta ei tietenkään uusia ufoja tule yhtään... :-). 04.01.2012 13:30Kiiltomatovillatakki Myöhäinen joululahja kummitytölle valmistui:
Se on lapsen villatakki, koko noin 100cm. Lankana käytin tummanharmaata Bergere de Francen Limaa sekä neonkirjavaa Novita Jengaa. Ensin mainitun langan ostin ekalta Tallinnan lankaristeilyltä, ja Jenga-kerän sain langanvaihtoketjusta Yunalta. Mallin kehitin omasta päästäni - tai lähinnä siis nuo räikeänkirjavat "kiiltomadot", koska muutenhan takki on ihan peruskauraa.
Tämä valmistui vasta uudenvuodenpäivänä, joten kirjautuu lankakirjanpidossa ekaksi vuonna 2012 valmistuneeksi työksi. Vuonna 2011 tein yhteensä 43 työtä valmiiksi, ja lankaa niihin kului 7,2kg. Eli mikään ennätysvuosi se ei ollut. Näytä kommentit (1) | 29.12.2011 20:38Pinaattitunika #2 Joulunaatonaattona valmistui vielä yksi työläimmistä KyJy-projekteistani, järjestyksessään toinen pinaattitunika. Sen ohjehan oli Suuressa käsityölehdessä 3/09, ja tässä versiossa lankana oli ihan ohjeen mukainen Noro Kureyon Sock Yarn:
Yhteenveto mun keskenjääneestä KyJystä oli siis se, että aloitin vain 18/24 työtä, ja sain niistä 11 valmiiksi. Yhden purin, joten nyt minulla on virallisestikin 6 uutta ufoa. Niiden tekeminen siirtyy kuitenkin luultavasti ainakin 4 kuukauden päähän, sillä seuraava 12 työn UWA-kampanja alkaa parin päivän päästä.
Tässä välissä tavoite oli vielä tehdä yksi myöhäinen joululahja, koska lahjan saajan piti tulla uutenavuotena visiitille. Vaan uudenvuoden suunnitelmat meni uusiksi kun Isoveli (ja myös Mies) potee jonkinlaisen mahataudin oireita. Vietetään siis uutta vuotta keskenämme perheen kesken, toivottavasti kuitenkin sen verran terveinä, että hyvä ruoka maistuu kaikille. Näytä kommentit (3) | 23.12.2011 23:30Hyvää joulua! En tänä syksynä ehtinyt juurikaan panostaa käsintehtyihin joululahjoihin, mutta nämä huopatumput saattavat vielä päätyä pukinkonttiin. Toivoin kovasti, että niistä olisi tullut miehen kokoiset hanskat, mutta valitettavasti ne sopivat mukavasti vain naisen kätösiin. Tämä lanka kun oli niin Tapparan väristä, että “Tappara-mies” olisi saanut niistä enemmän iloa (en tunne yhtään naista, joka saisi kicksejä jääkiekosta, mitä en sinällään ihmettele ollenkaan…). Lanka oli Schachenmayr Wash+Filz-it! Fine.
Tämä lanka-addikti on nyt sitten päätoiminen opiskelija – tai päätoiminen lanka-addikti. Jätin työpaikan taakseni eilen. Vietin työkavereitteni kanssa tämän vuosipuoliskon parhaat hetket lähiöpubissa, jonne livistimme eilen iltapäivällä. Saattaa olla, että kaipaan heitä vielä monet kerrat ennen kuin elämä taas iloksi muttuu…
Toivotan kaikille neulomolaisille iloista ja rauhallista joulua!!
 Näytä kommentit (1) | 18.12.2011 18:51KyJy-raadoista kohti UWAa En saanut valmiiksi yhtään neuleprojekia melkein kuukauteen - vaikka olin sentään viikon hartaasti odottamallani lomallakin. Mutta sen vuoksi ei ole tullut kirjoiteltua tännekään mitään melkein kuukauteen. Viime yönä valmistui vihdoin perinteiset miehen sukat Regia 6-fädig College color -langasta, joka onkin ihan suosikkisukkalankaani:
Minun KyJy-kampanjanihan tyssäsi viime kesänä jo siihen, että sain vain 18 työtä aloitettua 24 sijasta. Tämä oli niistä aloitetuista töistä vasta kymmenes valmistunut. Olen purkanut yhden aloituksen, joten kuvittelen vielä joskus tekeväni ne seitsemän valmiiksi... Vaikka hommia siis riittäisi niissäkin, ilmoittauduin kuitenkin mukaan jo seuraavaankin neulomon vastaavaan kampanjaan, UWAan (Uudesta Vuodesta VappuAattoon). Siinä töiden määrä on kuitenkin maltillisempi (12), joten tällä kertaa saatan jopa pysyä tavoitteissa - kunhan malttaisin olla aloittamatta kovin montaa isoa työtä.
UWAn sivutavoitteena ajattelin pitää lankavaraston supistamista. Yritän olla tuon 4 kuukauden ajan kokonaan ostamatta lisää lankaa. Lankavarastoni onkin jo melkein 60 kilon kokoinen.
Niin, oletan että ehdin nyt taas tehdä myös enemmän käsitöitä, kun jään neljän päivän päästä opintovapaalle. Kirjoittelen opintovapaasta lisää myöhemmin; tällä hetkellä tuntuu vielä vähän vaikealta asennoitua siihen, että tämän syksyn painajaismainen Tuomiopäivän projekti on minun osaltani pian ohi - kuten myös toisaalta työ, jossa joskus viihdyin niin sairaan hyvin. Näytä kommentit (2) | 20.11.2011 18:47Tampereen käsityömessut Kävin tänään sunnuntaina visiitillä Tampereen käsityömessuilla, mutta se oli olosuhteiden pakosta erittäin pikainen visiitti (työviikonloppu...). Ehkä sen ansiosta lankashoppailu tosin pysyi kohtuullisesti kontrollissa, sillä saalis jäi alle kilon:
Ostin Jawoll magicia (koska olen sitä muitten blogeista kuolannut mutta en ole siihen vielä missään törmännyt), Regian paksua sukkalankaa (koska tykkään siitä), Lett Lopia (koska aina ostan sitä) ja vähän huopalankaa (ihan muuten vaan). Pallas-langat tuli tilaamatta Moda-tilauksen kylkiäisenä. Lisäksi ostin elämäni ekat neliskulmaiset sukkapuikot, sekä vähän kirjoja...:
Uusi Loop-d-loop Lace oli pakko ostaa, vaikka pitsineuleista ei yleensä hirveästi kicksejä synnykään. Mutta nuo Teva Durhamin mallit on vaan niin nerokkaita. Muut kaksi kirjaa oli enemmänkin heräteostoksia.
Sain myös valmiiksi lapaset pari viikkoa sitten valmistuneen kineettisen kaulurin pariksi. Nimesin ne sen vuoksi Kineettisiksi lapasiksi. Lankana käytin Sandnes Palettia ja Istex Lett Lopia. Ohje löytyy Novitan extraideoista.
Näytä kommentit (2) | 13.11.2011 18:18Isänpäivän villasukkaterveiset Lähetin omalle isälleni isänpäivälahjaksi nämä perusvillasukat Novita 7 veljestä Raita -langasta. Väri oli männävuoden "kanervikko", josta tykkäsin aikanaan kovasti, mutta johon ehdin kyllästyä jo sinä aikana kun langat marinoituivat komerossa. Toivottavasti nämä sukat kuitenkin sopivat ja maistuvat isälleni.
Isänpäiväviikonloppu vapaalla töistä on kulunut lähinnä nukkuessa. Tämä pimeys tekee sen, että en meinaa jaksa herätä ollenkaan. Tässä vaiheessa sunnuntai-iltaa alkaa hyvä meininki olla lopullisesti mennyttä, kun on pakko ryhtyä valmistautumaan maanantain työpäivään perehtymällä siihen, mitä töissä on viikonlopun aikana tapahtunut. Kunpa löytäisin semmoisen ammatin ja työn, että sunnuntait ei aina olisi tämän "huomenna on maanantai" -ahdistuksen pilaamia. Näytä kommentit (1) | 06.11.2011 21:36Kineettinen kauluri Tätä ei kai kauluriksi tunnistaisikaan jos en kertoisi...:
Ihan hauska idea, mutta tämä puronomainen Sandnes Palett ei ehkä kuitenkaan sopinut tähän malliin kovin hyvin, kun värit vaihtuvat liian hitaasti. Tai olisi pitänyt kutoa leveämpää kaistaletta. Ohje Kinetic cowl on Interweave knits-lehden winter 2010 -numerosta.
Harmi että nyt on taas jo niin pimeää, että kelvollisia valokuvia saa otettua vain jos viikonloppuisin sattuu olla kirkas sää. Siis ei tänä viikonloppuna. Arkipäivisin kun ei enää valoisaa hetkeä ehdi nähdä. 30.10.2011 18:09Caireen-huivi Näyttää lupaavasti siltä, että Tuomiopäivän projektin yliote minusta ja ajankäytöstäni on vähän hellittänyt, kun alan säännöllisesti saamaan neuletöitä valmiiksi. Tänä viikonloppuna valmistui Caireen-huivi Knittyn ohjeen mukaan:
Lankana oli Istex Lett Lopi. En tiedä kuinka käyttökelpoinen tämmöinen leveä huivi käytännössä on, mutta kyllä minä tästä kovasti tykkään... Palmikot on niin jees. Tässä vielä toinen kuva niiden kunniaksi:
Huomenna taas töihin (yök!), ja edessä on 11 päivää töitä ennen seuraavaa viikonloppuvapaata. Sen jälkeen vielä toinen vastaava työrupeama, ja sitten pääsen ihan oikealle lomalle... Näytä kommentit (3) | 24.10.2011 0:25Kesätoppi kesän jälkeen Tätä toppia veikkailin ensimmäiseksi kesäloman jälkeen valmistuvaksi KyJy-työksi, koska sen osat oli jo melkein valmiita siinä vaiheessa. No, kesä ehti kyllä jo mennä, ennen kuin riittävän positiivinen fiilis löytyi niinkin tylsään puuhaan kuin viimeistelyyn.
Lankana tässä oli Noro Aya, jonkinlainen kesälanka muistaakseni puuvillasta ja silkistä. Mallin sovelsin lankakaupassa selailemastani Noro-ohjekirjasesta kuvan perusteella. Tai pikemminkin sen perusteella, mitä siitä kuvasta muistin. Tämä kuva ei ole kovin havainnollinen, koska olan nappikiinnitys ei esimerkiksi näy ollenkaan. Toisaalta en tiedä, pitäisikö odottaa ensi kevääseen saakka ennen kuin uusien kuvien ottaminen onnistuisi näin kirkkaassa auringonpaisteessa, joten tällä kuvalla mennään sen heikkouksista huolimatta... Näytä kommentit (1) | 16.10.2011 23:35Jämälangat viinilasintunnisteiksi Tässä uusin, naurettavan yksinkertainen jämälankaideani, joka myös jatkaa kummallisten neuletuubi-sovellusten sarjaa:
Minusta nämä viinilasitunnisteet (vai mikähän niiden virallinen nimi olisi...?) ovat itse asiassa varsin näppäriä. Kultaseppäkaupasta ostetut metallirenkaat vaativat paljon enemmän turhaa näpertelyä, kun tämmöisen tuubin solmiminen ja solmun aukaiseminen viinilasinjalasta. Näissä tuubeissa on 5-6 silmukkaa, ja ne on noin 10-15 cm mittaisia, vähän riippuen siitä, kuinka pitkä pätkä jämälankaa sattui olla; tämän mittainen tuubi riittää vetosolmuun. Kuvan kokeiluerän langat olivat erimerkkisiä keskipaksuja puuvilla(sekoite)lankoja. Näytä kommentit (1) | 08.10.2011 9:31Vihdoinkin valmistui villahame Ihanaa, ensimmäinen valmistunut neule kesäloman jälkeen! Yksi niistä 14 projektista, jotka jäi kesken epäonnistuneessa KyJy-aloituksessani:
Näitä Lanesplitter-hameita näyttää ilmestyneen paljon galleriaan, joten taisin osua keskelle villahametrendiä. Lanka on Austermann Creativ&Filziä, siis käytännössä Puroa.
Painajainen töissä tuomiopäivän projektin parissa on suunnilleen puolivälissä. Lasken aamuja marraskuun lopussa olevaan lomaviikkoon; nyt niitä on enää alle 50 jäljellä. Tänäkin viikonloppuna on edessä pelkkää työntekoa, mutta ajattelin sentään vähän elvyttää langanhamstraamisharrastustani, jossa olenkin perinteisesti kunnostautunut hyvin (57,2kg...). Ajattelin tällä kertaa täydentää hieman Novita-lankavarastoani. Näytä kommentit (9) | 11.09.2011 19:08Still alive
Kiitos kaikista tsemppiviesteistä edelliseen kirjoitukseeni!! Luin viestit vasta nyt, kun en ole neulomossa sen koommin käynyt, mutta ne lämmitti kyllä kovasti mieltä .
Olen päässyt vähän paremmin tasapainoon Tuomiopäivän projektin ja oman elämäni kanssa. En ole vieläkään ehtinyt juurikaan kutoa, mutta nyt sentään jo nukun ja syön ja niin pois päin. Olen myös tehnyt sopimuksen pomoni kanssa, että olen töissä jouluun saakka, ja jään sitten opintovapaalle. Uusi yritys keksiä loppuelämälleni joku parempi tarkoitus kuin nykyinen työnantajani.
Keräsin tänään (työnteon ohessa...) lankavarastostani 2kg lankaa, jotka laitoin myyntiin. Haikealta tuntuu luopua niistä näissäkin olosuhteissa; niin monta suurta suunnitelmaa jää toteuttamatta... Toivottavasti niille kuitenkin löytyy hyvä uusi koti. Näytä kommentit (1) | 21.08.2011 23:26KyJy-luuseri Elämäni muuttui kertarysäyksellä painajaiseksi kun palasin kesälomalta töihin elokuun alussa ja jouduin pahimpaan ikinä näkemääni tuomiopäivänprojektiin. Olen sinnitellyt nyt kolme viikkoa burnoutin partaalla ja haaveillut paluusta vanhaan omaan elämääni. Sekä välillä tajunnut miettiä, mikä ihme saa minut pysymään nykyisessä hommassani, jos vihaan jokaista päivää niin paljon kuin nyt vihaan.
Neuleharrastus on ollut kokonaan pysähdyksissä elokuun ajan. KyJyjä ehdin aloittaa vielä 6 lisää, mutta viimeinen neljännes jäi aloittamatta. Muutaman minuutin ja vähän energiaa olisi vaatinut hakea langat kaapista ja aloittaa loputkin työt suunnitelmani mukaisesti, mutta niitä minuutteja ja sitä energiaa ei määräaikaan mennessä löytynyt. Minut siis heitettiin ulos siitä kampanjasta. Nyt minulla on 14 keskeneräistä työtä, muttei yhtään aikaa kutoa, joten enhän minä niitä kuitenkaan olisi saanut valmiiksi ennen joulua.
Blogissani on siis nyt hyvin hiljaista, mutta palaan tänne kyllä heti, jos saan taas joskus jotain valmiiksi! Näytä kommentit (4) | 25.07.2011 21:28Seuraavat 6 KyJy-projektia Väkinäisesti etenee minun Kesäyöstä jouluyöhön -tempaukseni. Kutomisinto on yhä suurelta osin hukassa. Sain kyllä seuraavat 6 työtä alulle, mutta nämäkin ovat kaikki ihan liian työläitä, että saisin niitä valmiiksi asti tällä motivaatiolla.
- KyJy7 (kuvassa keskellä vasemmalla) on taas yksi revontulihuivi vironvillasta.
- KyJy8 (ylhäällä oikealla) on pieni mohairtoppi. Näyttää kuitenkin valitettavasti siltä, että tämä projekti ei ole mistään kotoisin tästä kirjavasta mohairlangasta tehtynä.
- KyJy9 (alhaalla vasemmalla) on toppi Noron kesälangasta. Jos joku näistä valmistuu lähitulevaisuudessa niin luultavasti se on tämä.
- KyJy10 (keskellä) on periaatteessa ohut pellavajakku mutta luulen että siitä tulee pikemminkin lötkö paita.
- KyJy11 (alhaalla oikealla) on lapsen paita puuvillasekoitelangasta.
- KyJy12 (ylhäällä) on hyvin epätoivoinen ja -määräinen visio virkatusta topista jämälankahengessä.
No, puoliväli aloituksista on kuitenkin nyt takana. Yritän sinnitellä loputkin puolet alulle määräaikaan mennessä, mutta valmistumisen suhteen ennuste on tällä hetkellä varsin huono. Näytä kommentit (1) | 19.07.2011 14:31Seeprasormikkaat Vielä yksi projekti tuli puolihuomaamatta tehtyä valmiiksi yhden Särkänniemessä vietetyn päivän ansiosta:
Tämä musta-valkoinen pätkävärjätty lanka, Colinette Jitterbug, sopi uskomattoman hyvin sormikkaisiin. Sormissa oli silmukoita vain 1/3 siitä mitä varressa, mutta silti seepraraidat näyttävät ihan samanlaisilta?!?
Tässä vaiheessa olen siis tehnyt aloittamastani 6 KyJy-työstä valmiiksi neljä, ja on aika urakoida lisää aloituksia. Tämän viikon tavoitteeni on aloittaa uusi työ joka päivä. Ehkä esittelen seuraavassa kirjoituksessa minkälaisia aloituksia olen saanut aikaan - jos olen niihin riittävän tyytyväinen... Näytä kommentit (1) | 16.07.2011 14:43Lankayliannostus Saldona intensiivisestä kahden viikon neuleleiristä oli muutama valmistunut työ sekä - yllätysyllätys - kyllästyminen koko puuhaan! Siis jonkinasteinen yliannostus. Päätoiminen kutominen ei taida sittenkään olla mun elämäntehtäväni.
Ne valmistuneet työt on niitä samoja, joita esittelin keskeneräisinä edellisessä kirjoituksessa. Virkattu verkkomainen paita valmistui ensin. Ohje on Moda 3/11-lehdestä, ja lankana oli Sublime Bamboo & Pearls Dk:
Loop-d-loop -kirjan Braided neckpiece valmistui myös. Lankana oli uskomattoman pehmoinen alpakkalanka Mirasol Miski:
Ja tässä vielä minun revontulihuivini numero 3. Tämä oli Aade Lõngin vironvillasta, joka tuntui selvästi paksummalta kuin periaatteessa samanvahvuinen (8/2) aiemmin käyttämäni evillan lanka.
Muita mainittavia tapahtumia kesäloman kahdelta ekalta viikolta on visiitit kahteen minulle uuteen lankakauppaan pääkaupunkiseudulla. Menita outlet Soukassa oli aika mykistävä kokemus, siellä kun tuntui olevan ihan kaikkia lankoja mitä olen koskaan himoinnut. Juu, vähän lankaostoksiakin tuli sieltä tehtyä... Ostin myös hieman Novitan poistuvia lankoja, jotka oli siirretty marketin alelaariin uusien lankojen tieltä. Uudetkin Novitan langat näytti kivoilta, joten eiköhän niitäkin tule vielä ostettua, jahka taas vähän enemmän innostun langoista. Nyt yritän suunnitella loput 18 KyJy-työtä uudelleen, jos vaikka innostus siitä vähän elpyisi ja rupeaisin taas tekemään jotakin niiden eteen. 30.06.2011 23:08Huomenna kesälomalle 6 ensimmäisen KyJyn kera Vielä yksi työpäivä ja sitten lomalle, jee! Olen tähän mennessä aloittanut 6 KyJy-projektia, ja vetäydyn niiden kanssa seuraavaksi kahdeksi viikoksi mökille. Voi siis olla, että tulen sieltä takaisin yhden valmistuneen ja viiden yhtä keskeneräisen kanssa - tai sitten teen tasaisesti kaikkia mutta en saa välttämättä mitään valmiiksi. Päätin kuitenkin aloittaa lisää KyJyjä vasta kotona.
Mutta tässä poikkeuksellisen tyhjentävä selvitys mun KyJyn ensimmäisestä neljänneksestä. KyJy1 ei paljon esittelyjä kaipaa - tämä on revontulihuivin raakile, ja lankana on tämän kevään Tallinnan matkalta haalittua Aade Lõngia:
KyJy2:sta tulee perussormikkaat. Tämä Jitterbug-lanka tuntuu tosi ihanalta. Olen ostanut sen viime kesänä Seinäjoelta lankakaupasta, jonka nimeä en muista - mutta jossa oli loppuunmyynti tänä vuonna samaan aikaan.
Tässä vaiheessa projektit alkoivat näyttää vähän liian mustavalkoisilta ja repäisin lankavarastoni keltaisimman langan kehiin. KyJy3:sta tulee toivottavasti kuvan mukainen verkkomainen pusero uusimman Moda-lehden ohjeen mukaan:
Päätavoitteenihan oli tehdä boleroita, joten yksi semmoinenkin piti aloittaa, KyJy4. Tajusin tosin jo ensimmäisen kerän neulottuani, että Tallinnasta kantamani puolen kilon säkki bambunauhalankaa ei riitä tuohon Sandran ohjeeseen. Täytyy siis kehittää matkan varrella jotain muutoksia ohjeeseen:
KyJy5 on Loop-d-loop -kirjan Braided neckpiece, jota olen suunnitellut tekeväni jo vuosia, mutta johon ostin Lankaideasta pehmoiset alpakkalangat vasta tänä keväänä:
Ja KyJy6 on taas tuttua tavaraa eli pinaattitunika, tällä kertaa tosin ihan ohjeen mukaisesta Noron sukkalangasta. Tämä väri oli minulle ensikosketuksesta asti itsestäänselvä valinta, mutta monessa kaupassa sitä ehdin hiplata ennen kuin nämä kerät ostin - enkä edes muista missä kaupassa lopulta lankesin.
Näytä kommentit (3) | 26.06.2011 22:51Ennen varsinaista KyJy-hässäkkää: palmikkohihatin Kesäyöstä jouluyöhön -tempaus ehti jo alkaa juhannusaattona, mutta minä olen vieläkin tuhertanut tätä palmikkohihatinta valmiiksi. No, valmistui se sentään lopulta, vaikka ehdinkin taas tympääntyä palmikoihin. Ohje on viime kesän (2010) Novita-lehdestä, paitsi että lankana tässä on puuvillainen Araucania Pomaire.
Sain minä juhannuksena myös kaksi KyJy-työtä alulle, mutta esittelen niitä vasta seuraavassa kirjoituksessa, kun aloitettuja töitä on toivottavasti enemmän. Kesäloma alkaa viikon päästä, joten yritän nyt viimeisellä työviikolla saada vielä 4-5 neuleprojektia alulle ennen kuin lähdemme mökille. Näytä kommentit (2) | 17.06.2011 13:00KyJy -suunnitelmia Kuukausi sitten aloittamani bolero (se sama kirjava jota kudoin myös Tallinnan matkalla) ei vaan valmistu, vaikka olen sitä sentään tehnyt ihan intensiivisesti. Käytännön kokemukset puhuvat siis karua kieltä siitä, kuinka hitaasti oikeasti saan mitään aikaan. Siitä huolimatta olen kehittänyt Kesäyöstä jouluyöhön -kampanjaan tämmöiset kunnianhimoiset tavoitteet:
- 4 kesätaminetta (2x toppi, tunika ja lapsen paita kesälangoista)
- 4 boleroa (koska näitä oikeasti tarvitsisin eniten!)
- 4 villaviritystä (hame, pinaattitunika, mekko, villapaita - siis isotöisiä kaikki)
- 4 hartiahuivia (3x revontuli ja Caireen-huivi)
- 4 100g projektia (huopahanskat, sormikkaat, kauluri, lapaset)
- 4 muuta sälää (2x sukat ja 2x kaulahuivi)
Langat näihin löytyvät erittäin helposti 60 kiloa hipovasta lankajemmastani... 
Näiden suurten suunnitelmien alta sain sentään valmiiksi tämän "pikkusiskon liikkapussin". Pikkusisko osallistui projektiin sekä kutomalla että ketjusilmukkavirkkaamalla - ja virkkasi myös koristenallen päähän ensimmäisen kiinteän silmukkansa. Lanka on Novita Miamia ja ohje uusimmasta Novita-lehdestä.
[päivitin ja tarkensin KyJy-suunnitelmaa 22.6.2011...] Näytä kommentit (3) | 03.06.2011 18:13Tallinnan lankasaalis Täällä väsynyt mutta onnellinen lanka-addikti toipumassa eilisestä neulomolaisten Tallinnan matkasta. Oli kivaa! Kiitos Virpille järjestelyistä ja koko porukalle loistavasta seurasta! Keskityin tälläkin kertaa hyvin intensiiviseen lankashoppailuun, ja koko saaliini on tässä:
Tämä oli minulle nyt kolmas keväinen Tallinnan lankamatka ja kolmas visiitti Karnaluksissa. Lankaa olen haalinut matkaan joka kerta enemmän kuin edellisellä kerralla...tällä kertaa uusi koti löytyi hieman yli 5 kilolle lankaa.
Lisäksi voitin menomatkan arvonnoissa kivoja juttuja: upean kasvivärjätyistä langoista virkatun pussukan sekä muutaman napin. Näiden lisäksi sain muutaman silmukkamerkin sekä kätevän kotelon Näkkäriltä kiitokseksi Etiopia-nutun kutomisesta.
Mitään en ole nyt valmiiksi saanut, vaikka olenkin jo pari viikkoa uurastanut kirjavan palmikkoboleron kanssa. Mutta päätin joka tapauksessa osallistua Kesäyöstä jouluyöhön -kampanjaan. Lisätietoja kampanjasta löytyy täältä. Eli täytyy tässä kesäkuun alussa suunnitella, mitkä 24 työtä aloittaisin nyt kesällä ja pyrkisin tekemään valmiiksi jouluun mennessä.
 Näytä kommentit (6) | 22.05.2011 14:3011 päivää Tallinnan matkaan Tässä on toinen tekemäni Annis-huivi, ja tästä tykkään paljon enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä siksi, että lankana oli nyt jotenkin laadukkaampaa liukuvärjättyä ohutta sukkalankaa. Tämä - kuten myös helmikuussa tekemäni Annis #1 - on menossa kevätlahjaksi jälkikasvuni opettajalle.
Tartuin myös Näkkärin haasteeseen ja väsäsin yhden Etiopia-vauvan nutun viemiseksi Tallinnan matkalle. Lanka oli Novita Nallen jämäosastoa, pääosin väriä Kevät muutaman vuoden takaa sekä vähän luonnonvalkoista.
Tämä onkin loistava aasinsilta ruveta hehkuttamaan lähestyvää Neulomon Tallinnan matkaa. Ensi viikolla ajattelin ryhtyä niin sanotusti valmistautumaan matkaan henkisesti, siis käytännössä keräämään jonkinlaista "ostoslistaa" lankaparatiiseihin... Näytä kommentit (2) | 08.05.2011 22:12Liian monta palmikkoa Jatkoin ufojen kanssa puuhastelua vielä kampanjakuukauden loputtuakin - ja sain yllättäen tämän reilu vuosi sitten aloittamani huivin valmiiksi!
Tämä oli äärimmäisen hermoja raastava projekti, mutta syyttää voin vain itseäni; palmikkoketjujen yhdistämiseen perustuva ohje oli itse suunnittelemani. Ja täytyy kyllä myöntää, että alkoi tuo jossain vaiheessa sujua ilman suurta hammastenkiristystäkin... Lankana tässä on Novita Rose Mohair, joka ei selvästi ole suosikkilankani. Ja kappas vaan, värinä on taas lilaa. Näytä kommentit (2) | 01.05.2011 17:29Toinen lila tunika Sain huhtikuun aikana tuhottua kaikki Helmikuusta kesäaikaan -kampanjan aloitetut työt. Sukka- ja paita-aloitukset purin, ja loput kolme sain valmiiksi. Aiemmin kuvattujen sukkien (#6) ja pinaattitunikan (#13) lisäksi myös toinen tunika (#7) valmistui:
Ohje mukailee syksyn 2010 Novita-lehden ohjetta sillä erotuksella tosin, että tämä on Novita 7 veljestä Jättiraitaa, ja kudoin sen ohjeesta poiketen kainaloon saakka pyöröneuleena. Kudoin siis tuommoiset kimonomalliset hihat samalla, jotta raidat pysyisivät suunnilleen samanpaksuisina.
Juu, kyllä minä tykkään tunikoista ja lempivärini on lila :-) Näytä kommentit (2) | 24.04.2011 12:49Pinaattitunika Sekin päivä koitti että minä sain valmiiksi ensimmäisen pinaattitunikani! Ohje on Suuresta käsityölehdestä 3/09, mutta mallin lempinimi tulee ilmeisesti siitä, että ihan alkuperäinen ohje on ollut yksiväriselle pinaatinväriselle langalle.
Tässä on lanakana vironvillaa. Malli on kiva ja alun kinkkisten lisäysten jälkeen myös aika nopea kutoa. En ole ihan tyytyväinen tähän väriyhdistelmään, vaikka vyyhdillä se näytti ihan mun suosikilta.
Muutoinkin ufokuukausi jatkuu ihan mukavasti. Toinenkin tunika on viimeistelyä vaille valmis. Olen jopa kaivanut esiin vuoden takaisen ufo-huivin, mutta se on kyllä harvinaisen ärsyttävä projekti, joten ufoksi taitaa jäädä edelleen. Näytä kommentit (8) |
|
|
Hyvännäköinen asuste.
Kirsikka, 29.01.2012 0:04Kiitos supernopeasta kommentista! :-)