12.12.2007
Lapastellen
Suomen tekstiilityön opettajat tempaisevat taas neuloen taide- ja taitoaineiden puolesta. Tällä tempauksella Tekstiiliopettajaliitto haluaa muistuttaa kaikkia peruskoulun opetuksesta päättäviä siitä, kuinka tärkeää on ylläpitää käsillä tekemisen taitoja myös tietoyhteiskunnassa.

Opettajat lahjoittavat kaikille Suomen kansanedustajille käsinneulotut lapaset. Jokaiselle erilaiset, juuri hänen persoonaansa tai maakuntansa väreihin sopivat, 90-vuotisen Suomen kunniaksi!
Edellisellä kerralla vuonna 2001 lahjoitettiin sukat.

Lapashappening toteutetaan 12.12.2007 – tilaisuus Eduskuntatalossa on avoin vain toimittajille ja median edustajille.

- Käsillä tekeminen kehittää sekä loogista että luovaa ajattelua, sillä se aktivoi molempia aivopuoliskoja. Käsillä aikaansaaminen tuottaa suurta tyydytystä ja onnistumisen elämyksiä – ja rakentaa näin lapsen ja nuoren itsetuntoa. Käsin toteuttaminen mahdollistaa tietoaineiden soveltamisen käytäntöön, ja tekee ihmisen osaamisesta laaja-alaisempaa. Taide- ja taitoaineissa kasvatetaan oppijoita kokonaisvaltaisesti, jolloin heillä on mahdollisuus kehittyä osaaviksi aikuisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan kansalaisiksi, opettajat tietävät.