Osallistu kilpailuun
Saikun väkerrykset
32-vuotias 3 lapsen äiti yrittää varastaa öistä itselleen aikaa tehdä kaikenmaailman käsitöitä. Hyppysissä pysyvät niin nypylät, koukut, puikot, neulat, helmet
21.10.2008 15:07

niskasta kiinni

Pitää ottaa tätä muikkelia, kun ei tahdo millään jaksaa pitää tätä blogia niin usein kun pitäisi. On taas ollut muka kiireitä ja sitä sun tätä. Tosin kyllähän nuo pienet tytön hupakot pitää mut ihan oikeasti kiireisinä!!! =)

Mutta nyt ensimmäiseksi niihin värjäyskuviin mitä on pitänyt lisätä tänne jo kk päivät... 

Vielä jouduin välissä pienentämään kuvia kun huomasin että sekin oli vielä kokonaan tekemättä. Oma hommansa siinäkin!!! 

 Tälläisen keittopaikan mieheni ystävällisesti (tosin komentamisen jälkeen) rakensi meille pihalle ja sitten alkoi suunnttelemaan yhdessä mun kanssa kiinteää keittopaikkaa että kun varmasti myös jatkossa väriliemiä keittelen että olisi hieman mukavampaa.

 Lasten kylpyammekin sai ihan uudet kylpijät!!! =)

Tässä kiehuu ensimmäinen erä jossa oli 1,5kg samettijalkaa silputtuna. Niitä siis keittelin ensin tunninverran, sitten siivilöin liemen ja laitoin joukkoon alunaa (en muistanut kirjata ylös määriä, joten enpä muista niitä) ja tietysti sitten myös langat ja lopulta se näytti tältä:

Seuraavana mulla olikin veriseitikit vuorossa ja näin upean sävyinen se oli keittovaiheessa: 

 Tain höyryt sumentaa linssin tai sitten keittäjällä tärisi kädet kylmästä...

 Nämä marja-aronian marjat pääsivät seuraavaksi pataan. Ja tietysti pitää esitellä kuvia myös niistä valmiista värjätyistä langoista... Tosin en saanut ollenkaan niin hyviä värejä aikaiseksi kuin kaverini, mutta kun on ensimmäistä kertaa leikissä mukana niin ei ihme ettei kaikkea osaa tehdä heti ihan oikein vaikka kirjojakin kovasti tutkin. =)

 

 

Luonnonväreissä on se aivan ihana puoli että silloin kaikki värit ja sävyt sointuvat keskenään yhteen. Sellaisetkin mitä et muuten kemiallisesti värjättynä ikuna pistäisi vierekkäin. Ja tietty jos joku väri ei miellytä niin ainahan sen voi värjätä uudelleen. =)

Vielä mulla olis tuolla kaapissa valmiiksi keitetty tuomenmarjojen liemi joka odotti pitkään että sain viinikiveä. Täältä kotkasta kun sitä ei olis saanut vieläkään (aluna yms tilattiin jo elo-syyskk vaihteessa) niin pistin kaverini turussa asialle ja hän lähetti sitten sen mulle. Ens viikonloppuna jos sää vaan sallii pitäisi keittää vihdoin sekin ja taas pääsee jännittämään miltä lopputulos näyttää. =) =) Myös mulla olis yhtä erää varten käpyjä yks liiterin kassillinen ja kokeilumielessä ajattelin keitellä myös pihallani kasvavan tuntemattoman pensaan marjoista lientä ja kokeilla mitä niistä mahdollisesti tulisi?!?! Jos joku hieman epäselvästä kuvasta tunnistaa kasvin, niin kertokoon ihmeessa myös mulle, kun en monista kirjastoreissusta huolimatta ole saanut selville mistä pensaasta on kyse. Se kukkii touko/kesäkk vaihteessa. Se on täynnä täysin valkeita huumaavasti tuoksuvia kukkasia. Jasmikelajike se ehkäpä saattaisi olla, mutta lehdet ei oikein sovi lajikuvaukseen. Osa lehdistä on puikeita ja osa on kolmihaaraisia. En ole vielä saanut selville että kumpana ne ensin pensaaseen ilmestyy. Ja pensas siis kukkii edellisen vuoden versoilla. Auttakaa ihmeessa jos joku kasvin tunnistaa!!!

Nyt on kiire tekemään ruokaa että ehdin syödä ennenkuin on parturiin aika! =) Joten turinoinnit jatkukoon seuraavalla kerralla

MOIKKELIS KOIKKELIS

Näytä kommentit (4) | 

Tämä sivu on päivitetty 10.09.2007
NOVITA  |  Kiviaidankatu 2 A - 00210 Helsinki  |  Palaute  |  puh. 09 613 176  |  Tarkemmat yhteystiedot