26.03.2008 10:10Sukkien ohje
Tenu kaipasi ohjetta näihin jämäsukkavaihdon tuotoksiin. 
Joten ensinnäkin kirjoitan ohjeen ja loppuun lisään sitten kuvan.
Eli sukat virkataan poikittain laidasta laitaan. Virkkaa ensin tarvittava määrä silmukoita. Muista huomioidza varren pituus. Jos haluat ikein pitkät sukat niin silloin aloitusketjun pitää myös olla pitkä. Voit virkata haluamaasi mallikertaa. Itse käytin sukissa joka toisella kerroksella pylväitä ja joka toisella kiinteitä silmukoita. Näin sain punaisen värin yhdistäväksi tekijäksi sukkiin. Jatka virkkaamista kunnes kaitaleen leveys on sopivasti jalan leveimmältä kohdalta hieman lkapöydän päälle. Katkaise lanka ja
virkkaa sitten reunukset: virkkaa jokaiseen silmukkaan ensin ks ja sitten *2p 1kjs hyppää yhden p yli* toista koko kerros. Virkkaa vielä krs rapusilmukoita viimeiseksi. Tee toinen laita samoin.
Seuraavaksi virkataan kärki. Virkkaa ks ja samalla yhdistä kärki renkaaksi. Seuraavalla krs virkkaa 4 ks ja sitten 2ks yhteen eli pistä koukku silmukasta läpi ja vedä langankirto läpi sama seuraavalle silmukalle eli koukulla on 3 silmukkaa. Nyt vedä lanka kaikkien silmukoiden läpi. Jatka näin koko kerros eli joka 5s kaventuu pois. Tee sitten välikerros ks ilman kavennuksia. Seuraavalla krs kaventuu joka 4s pois ja taas välikrs ja sitten kaventuu joka 3s pois. Taas väli kerros sitten kaventuu joka 2s ja viimeisellä krs kavennetaan joka s kohdalla. Katkaise lanka ja ompele kärki umpeen ja samalla päättele lanka.
Ylälaitaan tulee viimeistelyksi krs ks ja sitten rapusilmukka-kerros.
Tee nyöri joka on kertaa sivun pituus +solmimisvara ainakin 40cm. Nyörin voit virkata taikka pyörittää. Itse virkkasin kuvan sukkiin kaksivärisen kjs-nyörin vaihtaen väriä jokaisen silmukan jälkeen. pujota nyöri reikäkrs kuten kengännauhat pujotetaan.
Toivottavasti joku saa ohjeesta selvän! Yritin olla mahdollisimman selväsanainen, mutta mikäli joku kohta tökkii, niin ei muuta ku kommentteihin kysymyksiä niin vastaan mielelläni!!! Niin ja tietysti olisi todella ihana nähdä valmis työsi jos käytät ohjettani!
Tietysti otan oikein mielelläni vastaan kaikenlaiset kommentit mitä nirunarusukat tuvat lukijan mieleen. Näiden sukkien tarinasta kerron sen verran että jokus ala-asteella voitin samankaltaiset sukat jotka oli niin ihanat että kulutin ne lopulta kokonaan puhki. En ole koskaan nähnyt missään ohjetta tämänkaltaisiin sukkiin joten tämä on siis mukailtu vanhasta muistista.
Jään odottamaan millaisia kommentteja sukat kirvoittavat!
Moikkelis koikkelis!!!
Näytä kommentit (4) |
13.03.2008 11:18lisää kuvia valmistuneista
Nyt lisäilen edelleen niitä vanhoja kuvia mitkä ovat valmistuneet mut kuvien pienennysongelmien takia ei ole blogi pysynyt ajantasalla! Nyt kun vihdoin tuo kuvien pienentäminen onnistuu tuolla picasalla, niin on helpompi pitää tätäkin ajantasalla.
Ensimmäksi laitan tämän tilaustyön joka oli kyllä niin epäonninen projekti aikataulun suhteen kuin ikinä vaan voi! Kaikki mahdolliset kurjuuden tuli sekoittamaan. Oltiin koko poppoo kipeenä yks toisensa jälkeen ja minäkin makasin melkein henkihieverissä sängynpohjalla kun olis pitänyt tätä tehdä. Mut onneksi se sit vihdoin valmistui ja lähti tilaajalleen eilen postin mukana!!!
Tässä siis kokonaisuudessaan tämä takki. Lankana tässä on käytetty 7-veljestä isoveli-lankaa. Oli työn takana löytää tarpeeksi paljon samaa värjäyserää. Monessa kaupassa kyllä oli lankaa mut vain muutamia keriä yhtä värjäyserää. Tähänkin työhön piti varata kaikkiaan 8 kerää vaikkei sitten lopulta mennytkään kuin 6 kerää.
Tässä kuvassa näkyy paremmin tuo mallikerta

Kaulus on huikeat 20cm pitkä ja ainut neulos mitä inhoan on tuo kierretty joustinneule. Oli tuskaa tehdä tuo kaulus, mutta en kiellä etteikö olis todella kaunis!
Vielä yksi kuva lähempää otettuna. Meni vähän suttuiseksi kuva, mut kyllä siitä selvän saa.
Seuraavaksi sitten kuvia tyttösteni mekoista. Isompi malli (noin koko 86) on kokonaan itse suunnittelema kun ei sopivaa ohjetta löytynyt etsimälläkään! Lankana on novitan mini ja vaaleankeltaisen langan nimeä en tiedä. On täältä neulomosta ostettu.
tässä sitten tarkempia kuvia yksityiskohdista.
Tässä mekossa on virkattu ensin tuo helmaosa ylhäältä alaspäin ja stten työ käännetty ja verkattu yläosa helman jatkoksi. Joudui kertaa virkkaamaan tuon yläosan ennenkuin se kapeni tarpeeksi paljon sopiakseen hyvin. Mut vaikka kovasti harmitti purkaa kerta toisensa jälkeen niin kyllä lopputulos palkitsee!!! Ja tietty tyttöseni tahtoo olla mallina!
Pienemmän tytön mekon malli löytyi neulomon kautta. Joku ystävällinen ihminen laittoi linkin ja vaikka alkuperäinen ohje olikin vain 3kk vanhalle vauvalle niin lankaa ja mittasuhteita vaihtamalla sain erittäin kauniisti istuvan mallin omalle 9kk vanhalle tytölle. Koko on noin 70 cm
ja taas myös kuvia yksityiskohdista:
Mulla on kummallinen taipumus tehdä kymmenittäin töitä aina siihen viimeistelyvaiheeseen ja sitten ne saattaa lojua viikko taikka kuukausikaupalla jossain kaapinperällä ennenkuin saan itsestäni niin paljon aikaiseksi että saan ne kokonaan valmiiksi! Tässä yksi esimerkki siitä! en edesta koska tämän työn olen aloittanut... ehkäpä joskus loppukesällä/alkusyksyllä. Ja siis tosiaan ei ollut kuin 4-5 langanpätkää päättelemättä, mut ei saa aikaiseksi niin ei saa. Tai siis pitäisi varmaan ennemminkin sanoa et muut (uudet) työt e voiton!
Tätä työtä kun tein niin yllätyin itsekkin kuinka nopeaa tuo salomonin solmu loppujen lopuksi oikein on! Tämä työ on menossa yllätykseksi eräälle erittäin rakkaalle ystävälle kunhan hänet vaan vihdoin näen (asumme eri paikkakunnilla) ja tämä oli tarkoitus antaa ystävänpäivälahjaksi muttemme ole nähneet. Ennemmin taikka myöhemmin tämä löytää tiensä nen kaulalleen.
Tässäpä näitä kuvia oli taas kerrakseen! Vielä mulla on kirjoittamatta sen jämälankasukkien ohje, mut ei tarvitse odottaa enää kovinkaan kauaa, niin sekin tänne ilmestyy!!! Malttakaa hieman! =)
Moikkelis koikkelis seuraavaan kertaan!!! 
Näytä kommentit (2) |
05.03.2008 10:10tässä kuvia muutamista valmistuneista töistä
Nyt päivittelen tänne niitä kuvia kun tässä välissä on valmistunut mutten ole saanut kuvialaitetuksi kun en saanut niitä pienennetyksi. Ensimmäisenä tuo bontso josta oli se galluppi kumpi puoli oli mielestänne oikea. Kuvat otin molemminpäin, mutta päädyitenkin sitten tuon yleisen mielipiteen taaksi ja oikeaksi puoleksi tuli siis se missä väriraidat näkyvät paremmin. 
Alemmassa kuvassa näkyy tuota pintaparemmin. Niin siis tämä työ on nyt sitten tehty tunisialaisella pyörövirkkauksella! Ihana uusi tekniikka joka on vienyt mut mennessään ihan. Kun olin bontson saanut valmiiksi perussilmukoilla niin pitihän sitä sitten lähtä kokeilemaan mitä muuta samalla tekniikalla saiseksi joten seuraavaksi tuli pieni pussukka siksak-kuviolla. Tähän voisin vaikka laittaa suoratpuikot säilytykseen! Tosin ensin pitää kehittää pussukan pohjalle joku kovike ettei puikot tule siitä läpi.

Tässä kuvassa pussukka onä ompelematta jotta kuvio näkyisi paremmin tämä on siis työn oikea puoli.
Tässä sama nurjalta puolelta
Ja tässä pussukka on sittenmmeltu kasaan. Pohjaan tuli hauska kuvio, kuin tähti
Yläreunaan virkkasin simpukkakuvion ja sen alapuolella on nyöriä varten kuja. Kuva on hiukan heikkolaatuinen mutta onneksi päivän valo lisääntyy päivä päivältä ja kohta saa hyviä kuvia! 
Vapaasti saa kommentoida kuvia ja ilolla otetaan vastaan. Yksi mekko valmistui juuri viikonloppuna mutten ole ehtinyt pienentää vielä sen kuvia. Joten seuraavalla kerralla sitten lisää kuvia!
Moikkelis koikkelis!!!
Näytä kommentit (6) |
Kiitos ohjeesta, en ole nyt pitkään aikaan ehtinyt neulomoon, tytön rippijuhlat ja toisen finaali ottelut ym. Nyt on hetki aikaa ja ekana pomppasin tänne katsomaan onko ohje tullut jo :), minulla sukat on kyllä ahkerassa käytössä, mutta saappaisiin en raaski laittaa.
saska, 15.04.2008 19:54Voi hirvitys! Huomasin juuri kauhukseni että olin tekstin alkuun kirjotanut nimimerkkisi väärin... näin se muisti pätkii! Kovasti pyytelen Teniltä anteeksi moista muistamattomuutta! =)
KirsiJ, 16.04.2008 15:26Todella hyvä idea nuo virkatut sukat! Ja vielä narujen kera. Ei pitäisi löystyäkään helposti. Niinku sukille usein käy.
Tergu, 16.04.2008 15:47Veikeät ja hienot sukat!