Osallistu kilpailuun
Sydämeesi aurinko talleta...
Harrastan käsitöitä, musiikkia ja meillä on kaksi villakoiraa.
29.02.2008 21:10

Kun ei luovuta, niin kaikki onnistuu

Nyt me vihdoinkin saimme laitettua web kameran läppäriin kiinni ja sain otettua muutaman kuvan. Otin kuvat sukastani ja Amandan puseron mallineuleesta.

 

 

 

 

 

           Tässä on siis palmikkoneulepuseron toinen kappale Amandalle

 

29.02.2008 14:49

Karkauspäivän mietteitä

Tänään on Karkauspäivä, joka merkitsee, että nainenkin saa kosia miestä. Mutta entäpä, jos mies ei suostukaan, niin miten se kolauttaa naisen itsetuntoa? Niinpä, eipä tarvitse kosia, kun on jo toinen kosinut vuosia sitten ja hyvä elämä on ollut. Tänään on hyvin aurinkoinen päivä ja lämpöasteitakin on +3 astetta, joten se siitä talvesta ja pakkasista. Pian pääsen parvekkeelle istuskelemaan. Mutta sitä ennen pitää pestä parveke ja hakea sinne matto ja siirtää hyvä tuoli sinne ja sitten käsityölaatikot ja toki tarjoilupöytä, jotta vin sitten käsitöiden lomassa nauttia hyvät lattee kahvit hyvän leivonnaisen kera. Nyt olen juossut tai siis kävellyt juoksumatolla ja olen soitellut yhdessä mieheni kanssa ihania valsseja. Valssit ovat minun suosikkejani ja on helppo soittaa, varsinkin kun en ole saanut mitään oppia soittamiseen, paitsi toki kouluajoilta nuottioppi. Mutta me nautimme soittamisesta.

Käsityöt ovat edistyneet vain himpun verran, kun kävin eilen fysiatrilla ja sain hyviä neuvoja ja ohjeita. Kuvia en pääse laittamaan, ainakaan uusia kuvia, ennenkuin saamme web kameraamme ajurit tai sitten vaihdettua Vistan XP:hen. Mutta joka tapauksessa teen käsitöitä aina kun vaan ehdin tai jaksan ja päässäni on paljon suunnitelmia myöhemmän kevään varalta, kun saan ensin nämä pois.

Ja nyt oikein hyvää karkauspäivää kaikille!

 

Näytä kommentit (1) | 

28.02.2008 11:51

Valssit soi...

Ja nyt toinen kuva Amandan haalaripuvusta.

 

28.02.2008 11:50

Ongelma koneessa

Yritin aamusella laittaa vielä muutaman kuvankin tänne, mutta kone sanoi ei. Hämmästyin, että bloginikin on tullut jo tänne, vaikka en itse voinut sitä edes tallentaa, mutta onneksi tässä on automaattinen tallennus, mitä kaikissa ei ole. No, kun en päässyt sivuille, niin laitoin koneeni kiinni ja vetelimme mieheni kanssa muutamat valssit ja kun laitoin koneen taas auki, niin johan toimi.

Mutta nyt laitan muutaman kuvan joitakin vuosia sitten neulomistani haalaripuvuista Amandalle. Mallit on otettu Novitan lehdestä ja lanka on Nalle Colori ja Novita Palma. Malli on siis Amanda, jonka hankimme noin 4 vuotta sitten Amerikasta. Amerikassa on kauniita leluja lapsille ja vaatteita. Tämäkin nukke on tehty niin, että hänen kasvot on otettu lapsen kasvoista , siis kuvasta ja siksi nämä vauvanuket ovat ihan oikean vauvan näköisiä ja kokoisia.

Mutta nyt lähden taas soittelemaan kauniita valsseja, joten neulokaahan töitänne valssien tahdissa.

 

28.02.2008 10:02

Lumisadetta

Tänään näyttää satelevan lunta ja maakin on saanut valkoisen lumipeitteen ainakin vähäksi aikaa, sillä läpöasteita on luvassa.

Minä sain eilen neulottua palmikkopuseroa lähes kaula-aukkoon asti ja uskoisin, että tänään teen sen kappaleen valmiiksi. Eilen sain myös levyt katsottua ja joitakin kuvia sieltä löytyikin, joita siirsin tänne koneelleni.

Minulla neljässä laatikossa paljon keskeneräisiä käsitöitä ja lankoja. Ajattelinkin, että kun nyt olen vienyt kaikki langat paperille, niin jonain päivänä aion viedä ne myös tänne koneelleni. Silloin on helppo katsella, että mitä lankoja ja minkä verran on missäkin laatikossa, kun vielä laitan numerot laatikoiden päälle. Kun näkee langan, niin oivaltaa, mitä siitä voisi tehdä ja mitä mallia.

Mutta nyt laitan muutaman kuva, jotka löysin kätköistäni. Olen tehnyt ne joitakin vuosia sitten.

27.02.2008 12:55

Neuleita ja musiikkia

Tänään on tällä hieman sadellut, mutta välillä yrittää aurinkokin pilkistää pilvien raosta. Lämpöasteita on silti +3 ja lunta ei ollenkaan. Ihmeellinen, mutta ihana talvi!

Eilen sain siis palmikkopuserosta etukappaleen valmiiksi ja aloitin jo takakappaletta. Nyt tänään olen kuitnekin eksynyt taas tämän rakkaan tietokoneeni pariin ja olen uppoutunut  tekemieni elokuvieni mukana aivan omien ristiäisteni tunnelmiin valokuvina ja kaunis musiikki taustana. Onhan se kiva katsella ja muistella lapsuutta, omien lasteni lapsuutta ja lastenlasteni elämää.

Minulla on tosi iso pino dvd:tä tässä pöydälläni, jotka kaikki pitää katsella läpi, jotta tiedän, mistä voi poistaa tiedot ja mitkä voisi tallentaa koneelle. Mutta välillä pitää toki jatkaa palmikkopuseroakin, sillä haluan sen jo tänään valmiiksi. Toki se olisi jo valmis ellen olisi uppoutunut tähän hommaan.

Mutta nyt jatkan työtäni, jotta pääsen taas toiseen työhöni.

 

26.02.2008 21:23

Iltamyöhäiselläkin

Nyt on jo aika myöhäinen, mutta ajattelin pistää vielä muutaman kommentin. Aloitin siis palmikkopuseroa Amandalle ensin ja nyt on etukappale jo valmiina ja takakappalekin hyvää vauhtia menossa. Sitten vain miettimään hihoja ja sitten on ommeltava yhteen ja Amandan päälle. Palmikot ovat yllättävän helppoja, kun niihin ensin perehtyy. Minä tosin tein hyvin yksinkertaiset palmikot, kun en ole taas pitkään aikaan palmikoita neulonut. Mutta hyvinhän se lähti menemään.

Laitan tänne joitakin koirani kuvia samalla kun odottelen, että Justina ja Unelma hieman kuivuisivat ennen nukkumaan menoa.

 

 

 

 

Cindy oli kääpiövillakoira ja tässä hän oli 6 kuukauden ikäinen. Hän eli 11½ vuotta.

 

 

 Tässä on Cindy äiti ja pentunsa Justina ja Unelma, jotka siis nyt ovat jo 10 vuotiaita

 

 

 

Tässä on keskikokoinen villakoirani Rosalinda 6 viikon ikäisenä. Hän eli 11 v 4 kk

 

Tässä Rosalinda odottelee joulua 7 kuukauden ikäinen

 

 

 

Näytä kommentit (2) | 

26.02.2008 18:00

Jesselle pusero

No, nyt sain skannattua viime talvena tekemäni pikkukoiran puseron koneelle eli läppärile ja sieltä siirsin sen tänne koneelle, joten tällainen se on Herran päällä.

 

 

     Jesse herra on kuulemma tyytyväinen mummin neulomaan puseroon    

Näytä kommentit (3) | 

26.02.2008 13:37

Palmikkopusero

Tänäänkin on aurinko paistanut ja on jo lämpöateita +3, joten aikainen kevät on tullut. Minä aloitin palmikkopuseroa, mutta en ole vielä tehnyt kuin resorin helmaan. Aina ennenkuin minä aloitan käsityön, niin mittaan ensin ympäryksen ja käden ympäryksen ja sitten lasken tiheyden ja siitä saan sitten tietää, miten monta silmukkaan puikoille laitan. Minä olen myös laittanut jo nuorena ylös vihkoon tekemäni käsityöt, joten minulla on vielä kouluajoiltakin vihko, johon kirjoitin käsitöiden ohejita ja malleja. Niitä on kiva katsella sitten näin vanhempana. Suosittelen! Ja onhan se helppoa ainakin jos tekee jotain samasta langasta, niin tietää heti, miten monta silmukkaa laittaa, kun tietää tiheyden. Se on hyvin yksinkertaista, kun sen oivaltaa. Samoin olen tehnyt tyttäreni koiralle puserot ja viitat, jotka jälkimmäiset tein neulekoneellani. Mutta ensin sain koiran mitat: kaulanympärys, etutassun ympärys, mahan laustan pituus ja selän pituus ja vartalon ympärys ja tein puserot neljällä puikolla ja kun neuloin mahan altaniin sitten päätin sieltä sen mukaan mikä pituus oli ja jatkoin kahdella puikolla selän puolta ja tassujen hihat tein sitten taas erikseen. Yksinkertaista, vai mitä!

No, ainakin näin minusta tuntuu, mutta onhan alku aina hankalaa, vaan lopussa kiitos seisoo!

25.02.2008 14:53

Tervehdys rakkaat kävijät

Taas paistaa aurinko,mutta nyt se paistaakin jo hieman ylempänä ja on kova myrsky jälleen. Olen taas uppoutunut katselemaan vanhoja valokuviani, joita on tallennettuna tänne koneelle eräitä määriä. Mutta onneksi on tallella, koska niitä on aina kiva katsella. Eilen pakersimme taas uuden ohjelman kimpussa, nimittäin SKYPEN, joka on siis se kauan odotettu ilmainen puhelin. Eli jos toisella on tietokoneella Skype, niin sitten voi mikrofonin kanssa puhua ja aivan ilmaiseksi. Tätä ohjelmaa tuntuu käyttävän ainakin muualla maailmassa lukuisat ihmiset. No, tänne peräpohjolaan tulee kaikki aina myöhemmin. 

Mutta sukkaa sain taas eilen hieman neulottua eli olen tehnyt jo onnellisesti kaksinkertaisen kantapään ja nyt pitää poimia silmukat sivusta ja sitten kavennukset ja sitten taas saa luritella suoraa terää aina kavennukseen asti. Mutta tämän sukan teon jälkeen taidan kyllä jättää sukanteon vähäksi aikaa ainakin pois ja keskityn taas muuhun innoittavampaan käsityöhön. Olin karvakuonojeni kanssa päivänokosilla ja sain siellä nähdä seuraavan käsityön siis unissani. 

Minulle tuli käsky, että tekisin laatikosta löytyvästä Isoveli langasta, valkoisesta, palmikkopuseron. Mutta en tee sitä itselleni, vaan nukelleni Emmalle, joka on 90 cm pitkä kävelevä nukke ja jolle olen tehnyt jo aiemminkin vaatteita. Minulle tulee usein unissani käskyjä jostain asioista vaikka että toinen huonekalu sopisi johonkin toiseen paikkaan ja sitten vain tuumasta toimeen ja toteutamme sen.

Mutta lähden jatkamaan sukkaani tai sitten alamme katselemaan elokuvia dvd:ltä.

Hyvää päivän jatkoa kaikille!

24.02.2008 12:44

Korvamyssy Amandalle

Laitanpa vielä tänne tällaisen korvamyssyn, jonka tein Amandalle, kuten tämän haalarinkin, joka tosin nyt on saanut jo toisen omistajan.

 

 

24.02.2008 12:23

Uusi päivä, uusin voimin

Yöllä sateli lunta, mutta aamulla jo vettä ja lumi suli pois, kivaaa!

Mutta eilen sain kuin sainkin kudottua sukkaani melkein kantapäähän asti eli pitkä 32 cm varsi on nyt taas kudottu ja pian alankin tehdä kantalappua kaksinkertaista ja sitten on enää kavennukset ja lurittelen terää ja sitten kärkikavennus, jossa olen käyttänyt sädekavennusta nykyään. Sitten saan ihanat villasukat jalkaani lämmittämään. 

Minulla menee aika vaan nykyään tämän koneeni kanssa, kun haalin noita maileja useampia ja toinen toistaan monikäyttöisempiä, että ihan ihmetyttää, miten hotmailikin on muuttunut. Sieltähän voi laittaa kännykkäviestejäkin, kunhan ensin tutkin ja opin asian. Vaikka kyllähän minä muutoinkin laitan tietokoneeni kautta kännykkään viestejä, kun se on niin paljon helpompaa näin vanhallekin.

Mutta onkohan tänne Novitan kirjoitettuihin blogeihin mitään ikärajaa. Kun olen katsellut noita ihania blogejanne, niin siellä ootte niin nuoria, että pitäisiköhän minun siirtyä vaan täältä pois, kun ei minun ikäisiäni taida siellä olla ketään!

Mutta kyllä lattee on hyvää. Saan sitä taas iltapäivällä juoda ja se on ihanan pehmeää.

Nyt lähden valmistelemaan sukkaani, jotta se jonain päivänä vielä lämmittäisikin jalkojani.

Heipparallaa vaan kaikille ja iloista mieltä kohti käsitöitä!

23.02.2008 21:34

Mummin mussukka

Selailin tässä vanhoja valokuvia koneessani ja löysin tällaisen pienen suloisen lapsenlapseni, jonka ikä on 3 kk, mutta jolle olen virkannut mekon ja hatun ja tyytyväinen mussuli oli. Olen tämän mekon mallin ottanut joskus 60-70 luvulla enkä ole nähnyt ohjeita sen koommin. Mutta onneksi ohjeet on päässäni ja olen niitä tehnytkin paljon sukulaisille ja tuttaville. 

 

 

23.02.2008 12:50

Välillä käsitöitä ja välillä hanurin soittoa

Taas aukeni uusi aamu aurinkoisena ja lämpöasteitakin oli yölläkin, joten uskoisin, että talven selkä on nyt taittunut. Muuttolinnut alkavat palata tänne ja jo hanhet kirkuivat talomme ylitse. Hekin ovat jo ainakin kuukautta aikaisemmassa. Mistähän asti hanhetkin tänne lentävät ja miten yleensäkin muuttolinnut osaavat tulla tänne asti!

Nyt olen taistellut Picasan kimpussa, kun laitoin 5 valokuvaa ja tein niinkuin ennenkin, mutta en saanutkaan niitä webalbumiini, vaikka hieman aikaisemmin olen saanut yhden kuvan. Mutta ehkäpä sinne pitääkin laittaa sitten vain yksi kerrallaa.

Nyt käteni jo syyhyävät kyllä sukkien tekoon, jotta saisin nekin valmiiksi ja sitten pääsisin valmistelemaan muita keskeneräisiä töitäni. Mutta ensin alan soittelemaan hanurillani valsseja ja tangoja ja sitten alan kutomaan sukkaa, jossa on niiiin pitkä varsi.

Mutta heipparallaa vaan kaikille ja nauttikaahan elämästänne!

22.02.2008 14:50

Uusi päivä, uusin voimin

Taas on hyvin aurinkoinen päivä, vaikka viime yönä satoi ja tuuli humisi kovin ikkunoissa. Mutta lämpöasteita on silti jo +5 , vaikka tuuli on  vieläkin kova, että ei eteenpäin meinaa päästä. Minä kävin hammaslääkärissä ja sain uuden paikan kalustooni ja samalla sain puudutuksen ja toinen puoli on niin puuduksissa, että ei kunnolla pysty syömään. Mutta pianhan se puudutus menee ohitse. Tosi kivaa, kun välillä kutiaa leukaa ja kun yrittää raapia, niin eihän se tunnu missään. Kun tulin pois hammaslääkäristä, niin ihan laulatti että "jos sais nastahampaan takaisin, niin kiitos soisi ikenistä". 

Mutta kiitos teille hyvät ystävät, kalliit, kun neuvoitte vanahaakin, miten pääsee blogeihin suoraan ja muutkin pääsevät katsastamaan niitä, kiitos!

Minulla on vieläkin toinen sukka kesken, kun en aina jaksa kutoa, paitsi toki sitten, kun pääsen parvekkeelle kutomaan, niin sitten vasta se ilo alkaa ja kädet ja puikot suihkivat ja työtä piisaa. Minulla on kolme villatakkia ja Foxitakki vain sen verran kesken, että pitää ommella napit kaikkiin. Mutta sitten on neljä laatikollista lankoja ja myös keskeneräisiä töitä puseroita useampia, joten ne täytynee valmistaa lähitulevaisuudessa.

Mutta nyt lähden syömään talkkunaa, sillä talkkuna se miehenkin tiellä pitää. Ja kiitos vielä kerran neuvoistanne!

21.02.2008 18:06

Kaunis, kirkas aurinko paistaa

Tänään olen tutustunut Gmailiin ja Picasaan ja on kiva, kun on jotain uuttakin opittavaa. Ja molemmat tuntuvat ihan kivoilta, unhan kaiken taas oppii täydellisesti käyttämään. Yritin Picasan kautta saada kuvankin tänne, vaan ei oikein onnistu, joten laitan sitten myöhemmin tavallisen kautta. Juuri äsken sattui minulla aikamoinen tapaus. Minä otin pastillin ja se olikin niin liukas, että se jäi kurkkuuni kiinni. No, minä yskin ja köhin ja ei mennyt vesikään alas, kun pastilli oli kurkkutorvessa jotenkin kait poikittain. Viimein sitten sain sen menemään alas, mutta kurkku tuntuu vieläkin oudolta ja kipeältä. Että kaikkea sitä sattuukin, kun vanhaksi elää. 

Ilma täällä on ollut hyvin sumuinen, joten eipä houkuttele uloskaan ainakaan tänään. Huomenna minulla on hammaslääkäri, ugh. Mutta hyvä, että saan hampaani taas kuntoon. Yritin laittaa taas tänne koneelle tuon printterinkin.vaan ei tämä Vista hyväksy mitään näitä laitteitamme, joten odotellaan nyt vielä ja sitten pakataan kone hanurilaatikkoon laitetaan matkahuollon kautta kohti Helsinkiä vanhimmalle pojalleni, joka osaa tehdä tietokoneiden kanssa vaikka mitä.

Mutta tämä blogi on tosi kiva, mutta minusta saisi toisaalta olla niin, että muutkin pääsisivät tänne lukemaan ja katselemaan käsitöitämme, vaan eivät pääse, jos eivät kuulu Novitaklubiin.

Mutta tässä taas tältä päivältä ja huomenna lisää.

Näytä kommentit (3) | 

20.02.2008 14:08

Ystävyys on elämän lahjoista suurin

No nyt on taas kampaajallakin käyty ja hiuksetkin hyväksi havaittu, joten muutaman kuukauden taas pärjäilee. Kiitos kommentista. Tämä mallinukke on minun toinen villakoirani nimeltä Unelma, joka on todellinen unelma kaikin puolin, niin elämässä muutenkin kuin poseeraamassa mallina. Hän on siskonsa lailla jo 10 vuotias ja ainoat neljästä vielä elossa. 

Mutta tällä hetkellä aurinko paistaa ja lämpöasteita on +5 astetta ja on helmikuu, joten kevättä kohden menemme ja lämmintä riittää. Aurinko lämmittää jo niin paljon, että tuskin enää kovia pakkasia ainakaan tulee, mitä pieniä yöpakkasia voi olla, mutta liukasta oli tänäänkin,kun esslalla kampaajalle potkuttelin. Pian taas pääsee parvekkeellekin neulomaan ja siellä vasta neulominen sujuukin hyvin raittiissa ilmassa, no, ei nyt niin raittiissakaan, kun alkaa taas minua vaivaamaan tuo siitepölyaika, joka alkaa jo nyt kun leppä pölyttää ja sitten on paju, koivu, kukat, heinät ja pujo viimeisenä. Tänä kesänä uskon, että pölytys on vielä runsaampaa kuin aiemmin, kun on ollut näin leuto talvi. Mutta nyt laittelen taas lisää kuvia neulekoneella tehdyistä. 

 

 

 

      Kuvassa näkyy vielä kaikki kolme villakoiraani Justina, Rosalinda ja Unelma

 

 

 

 

 

 

 

Ja sitten vielä pienet sukat neulekoneella tehtynä.

 

 

 

Näytä kommentit (1) | 

19.02.2008 16:21

Sydämeesi aurinko talleta, niin pimeinkin päivä on valoisa

Yritänpä taas uudelleen tätä kirjoitusta, kun äsken meni kaikki pois, koska kone teki tepposen eli lukkiutui ja kaikki tuhoutui. Mutta olen tosiaankin kyllästynyt jo tähän Vistaan, että haluaisin päästä tästä jo eroon ja saada tänne hyvän xp:n, joka toimii ja jonka kanssa toimii meidän vanhat oheislaitteetkin. Mutta onpahan tätäkin nyt tullut kokeiltua. Me olemme siivonneet hieman tänään ja laitoimme minun vuosi sitten hankkimani neulekoneen visusti laatikoihin ja sivuun, koska en osaa sillä vieläkään neuloa kaula-aukkoa. Olisin halunnut oppia, sillä tässä on niin paljon kelkkoja ja on alataso ja kaiken lisäksi se on elektroninen eli juuri sellainen kuin halusinkin, vaan en oikein yksinäni ymmärrä, miten kaula-aukon saa tehtyä sillä  koneella. Mutta jotain mallitilkkuja toki olen harjoituksen vuoksi tehnyt ja tekasin koiralle viitan, jonka laitan tähän. 

Jos sinua kiinnostaa lukea toista blogiani, niin osoite on:

http:// helena.ajatelmia.blogspot.com/

 

Näytä kommentit (1) | 

16.02.2008 19:56

Koiran elämää

Laitan tähän nyt koirieni kuvia. Siinä on kaikki kolme yhdessä eli Justina, Unelma ja Rosalinda ja toisessa kuvassa on Rosalinda, jonka menetimme viime syyskuussa yli 11 vuoden ikäisenä. Ja kaipaus häntä kohtaan on erittäin suuri. 

 

 

 

 

Ja nyt Rosalindamme yksinään.

 

16.02.2008 10:32

Aurinkoa ja pakkasta

Nyt aloitan uudestaan tämän kirjoittamisen, kun äsken sain kirjoitukseni valmiiksi, mutta sitten kun etsin kuvia koneeltani, niin painoin väärää "nappia" ja kone lukkiutui ja piti sammuttaa, jolloin kaikki kirjoitus meni bittien taivaaseen. En toki muista edes, mitä olin kirjoittanut, joten kirjoitan, mitä mieleeni juolahtaa tällä hetkellä. Aurinko paistaa ja on pientä pakkasta ja toivonkin, että ei enää tulisikaan kovia pakkasia ja lunta, sillä vanhukset saavat pelätä joka askeleella liukastumisia ja jäsenten murtumisia.

 

 

15.02.2008 16:01

Muuta jutusteltavaa

Niin, aurinkokin se sitten on näyttäytynyt täällä koko päivän ja on paistanut suoraan silmiini. Onneksi se laskee vielä aika pian, joten on jo menossa sivuun. Tämä Novitan blogi-juttu on tosi mielenkiintoinen ja helppo laittaa kuviakin, että näin vanhakin tajuaa sen niksin. Minä olen käyttänyt yleensäkin Novitan lankoja jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten, sillä muistan vielä Novita Kisa -langan, josta äitini on tehnyt minulle pipoja ja puseroita. Sitten on ollut Novita Colibri, josta itsekin olen virkannut itselleni pukuja ja se oli kaunis kiiltäväpintainen lanka. Ja onhan niitä ollut paljonkin, vaikka en nyt muista kaikkia. 

Sain tärkeimmät kuvani siirrettyä tänne koneelle ja ihka omaan kansioon, joten nyt ne on löydettävissäkin, vaikkakin minun koneellani on niin paljon kaikenlaisia kivoja kirjeisiin laitettavia kuvia ja toki valokuvia. Kirjeet tulevat niin elävännäköisiksi, kun niihin laittaa jotain kivoja kuviakin mukaan. 

Minulla on myös neulekone, jonka hankin yli vuosi sitten. No, taisipa olla turha ostos, kun en ole sillä juurikaan mitään tehnyt tai ainoastaan mallitilkkuja, mutta ehkäpä tässä vielä kesään mennessä innostuu neulomaan koneellakin. Minusta nelekoneen neuvojia on vaan niin harvassa, että siksi en oikein vielä edes osaa neuloa sillä, kun siinä on niin paljon niitä kelkkoja ja tokis haluaisin toimia täydellisesti koneeni kanssa.

Laitan tänne sitten myöhemmin joitain näytteitä neulekoneellakin neulomisesta eli malleista.

15.02.2008 11:31

Vauvan nuttu

Ja tässä on tyttövauvalle tehty vaaleanpunainen nuttu, joka lämmittää suloisesti pientä prinsessaa. 

 

15.02.2008 11:29

Vauvan mekko

Tämän mekon tein myös omasta päästäni sukulaiseni tyttövauvalle viime keväänä. 

 

15.02.2008 11:23

Emman putkihuivi

Tyttäreni pyysi minua tekemään hänelle putkihuivin, joten otin Emman koekaniiniksi ja tein ensin hänelle. 

 

15.02.2008 11:22

Emman damaskit

Nämä damaskit tein myös omasta päästäni ja sopivathan niistäkin tuli. 

 

15.02.2008 11:20

Emman mekko

Tein myös Emmalle mekon, jonka tein siis omasta päästäni ja toki lanka oli 7 veljestä. 

 

15.02.2008 11:18

Emman sukat

Meitä vanhoja lapsetti tässä kerran ja ostimme kauniin ison nuken ja annoimme hänelle nimeksi Emma. 

Nyt olen tehnyt hänellekin vaatteita ja suunnitteilla on toki paljonkin. 

 

15.02.2008 11:15

Vauvan sukat

Nämä pikkuiset sukat valmistuivat viime keväänä sukulaiseni vauvalle.

 

15.02.2008 11:10

Lämmintä jaloille

Olen tehnyt näitä käsitöitäni jo viime talvena. Kuvat voivat olla toki huonoja, mutta toivon, että niistä saa jotain selvää. 

 

15.02.2008 10:20

Vauvalle tossut

Nämä tossut tein jo viime talvena.

 

15.02.2008 10:17

pikkukoiralle pusero

Tähän laitan tyttäreni koiralle neulomani villapuseron kuvan.

 

Näytä kommentit (1) | 

15.02.2008 10:12

käsitöitäni

No, nyt olen saanut siirrettyä ainakin osan käsitöistäni toiselle kovalevylle, joita laitan sitten tännekin. Olihan siinä aikamoinen urakka, kun ensin laitoin tämän koneen ja läppärin synkronoimaan keskenään kuvia, jotta saan ne siirrettyä toisesta tietokoneesta tänne koneeseen. Onneksi tietokone on niin kätevä kapistus, että ilman sitä en tulisi toimeen. No, enkä ilman käsitöitä. Minulla on neljä laatikkoa täynnä lankoja ja osittain keskeneräisiä töitä, joita yritän viimeistellä tässä kevään aikana.

Mutta nyt laitan tänne muutamia kuvia, jos onnistuisikin!

 

13.02.2008 17:57

Uusia vaatteita Amandalle

Sain onnekseni yhden kuvan laitettua ja nyt yritän laittaa toista kuvaa. 

 

 

13.02.2008 16:50

neulomisella iloa elämään

En oikein tiedä, miten tämä blogi toimii, mutta kokeilen ja eiköhän se siitä sitten lähde, kun tutuksi tulee. 

 

 

Näytä kommentit (1) | 

Tämä sivu on päivitetty 10.09.2007
NOVITA  |  Kiviaidankatu 2 A - 00210 Helsinki  |  Palaute  |  puh. 09 613 176  |  Tarkemmat yhteystiedot