Osallistu kilpailuun
Sydämeesi aurinko talleta...
Harrastan käsitöitä, musiikkia ja meillä on kaksi villakoiraa.
28.11.2009 18:04

Amandan mekko ja hattu

No nyt olen saanut hää-ja joululahjakseni rakkaaltani uuden tietokoneen ja voitte arvata, että tämä on aivan ihana ja tässä on windows7, joka on huippuhyvä. Mutta ei koneesta enempää täällä, vaan asiaa löytyy toisista blogeistani.

Kävin tänään myös kampaajallani ja nyt on hiuksetkin taas hyvin, joten ei muuta kuin kampaajalta suoraan nauhoitukseen, sillä saimme Brasiliasta taustanauhan ja sen mukaan sitten minä soitin ja vaari lauloi Love me tender kappaleen, joka onnistui ja jonka lähetin jo Brasiliaan heidän nauhaansa yhdistettäväksi. Siispä odotellaan nyt heidän hyväksymistään ja musiikkivideon valmistumista, jeeee.

No, sitten perjantaina olin kuntoutuksessa ja samana päivänä sain myös Amandan hatun valmiiksi mekon seuraksi. Mekon ja myssyn virkkasin omasta päästäni ja Samos .langasta, joka onnistuneesti väheni aika paljon. Ja vaari-kultani osti sopivat nauhat mekkoon ja myssyn, joten nyt esittelen sitä teille. Lisää kuvia mm. kotona olevasta nauhoitustilaisuudesta tulee sitten muihin blogeihini.

Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa lauantai-illan jatkoa ja mukavaa viikonloppua ja hyvää yötä!

 

 

        Tässä siis Amanda uudessa mekossaan ja hatussaan

 

 

                   Tässä on Amanda lähikuvassa uusi myssy päässään

 

 

 

 

Lisää kuvia laitan muihin blogeihini, joten tervetuloa sinne!

Näytä kommentit (9) | 

24.11.2009 20:07

Baskerikin valmistui

Tänään on tiistai ja jo 24. päivä marraskuuta eli kuukauden päästä on jo jouluaatto ja sitten se joulukin on taas pian ohi. Pimeyttä riittää edelleen ja siksi ajattelenkin, että enää kuukausi jouluun ja siitä kuukausi, niin olemmekin jo tammikuun loppupuolella ja kas kummaa, päivät ovat alkaneet jo valostumaan. Niin pian se pimeä aika kuitenkin sitten loppujen lopuksi menee ohi.

Minulla jäi nyt se musta kuviovillatakki vain toista hihaa vaille valmiiksi, mutta teen sen sitten vasta joulun jälkeen, kun alkaa taas päivät valostua. Mustaa lankaa on niin vaikea kutoa sähkövalolla ja valojahan on pidettävä jo aamusta asti.

Olenpahan minäkin yrittänyt pienentää lankavarastojani, joita ei enää onneksi kovin paljon edes ole, mutta lisää on tulossa. Samoin ajattelin tilata hyviä puikkoja, kun olen antanut vanhoja puikkoja pois, siis tottakai, jotta saisin uusia puikkoja, hehheh.

No, eilen lähti postiin Old Manin puku, joten uskoisin hänen olevan hyvin onnellinen tuo puku päällään. Unelma taas ei oikein tykännyt puvusta lainkaan, koska se ei ollut tehty hänen mittojen mukaisesti. Ensin ajattelin, että kudon näille molemmille puserot. Mutta nähtyäni, miten onneton Unelma oli tuo puku päällään, niin perun ajatukseni. En missään nimessä enää tee näille misseille villapukua, kun täyttävät viikon kuluttua jo 12 vuotta ja ovat tarenneet jopa -30 asteen pakkasessa Oulun lähistölläkin.

Mutta nyt olen saanut baskerin itselleni eli pitihän se tehdä samanlainen baskeri kuin on villatakkikin. Tein siis ikivanhasta ja iki-ihanasta Teddy langasta ja ruskeasta, tottakai. Onneksi oli vielä lankaa jäljellä ja vieläkin sitä jäi, joten nyt kudon kaksi taskua siihen villatakkiini, niin sitten vasta se on täydellinen.

Tänään aloitin jo mekkoa Amandalle kauniin vihreästä Samos langasta, jota väriä ei myöskään enää saa, joten siitäkään ei siis voi tehdä mitään suurempaa työtä. Mutta Amanda on onnellinen, kun saa uuden kauniin mekon, kun valkoinen mekko on jo 5 vuotta vanha. Nyt on siis tilauksessa mekko, rimpsuhattu ja töppöset. Ja täytyyhän tuolle Emmalle ja Maijallekin tehdä jotain uutta ja kivaa.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!

 

 

 

Lankana on siis Teddy lanka ja karhunvatukkaneulemalli.

22.11.2009 19:48

Se onnistui sittenkin yli odotusten...

Tänään on sunnuntai ja on ollut hieno ulkoilupäivä, kun aurinkokin on näyttäytynyt muutamia tunteja taivaalla. Tänään oli asteita +4, mutta eilen oli +8 astetta, joten lämmintä riittää näin marraskuussakin.

Ilonpesään kuuluu edelleenkin hyvää ja minä olen täällä kodin lämmössä karanteenissa sen sikarokotuksen takia. Minähän en saanut mennä saunaan löylyynkään eikä siis vesijuoksuun klooriseen veteen, jotta rokotus ei ärtyyntyisi. Mutta nyt on kaikki mennyt oikein hyvin ja käsikään ei ollut kuin hieman kosketusarka muutamia päiviä.

Minä olen täällä kutonut uutta puseroa Old Manille ja nyt mannekiinina toimi Unelma, joka ei tosin pitänyt siitä ollenkaan. Mutta Old Man tarvitsee lämmintä puseroa, koska hän on niin viluinen ja hän nyt saa sen, kun huomenna Vaari vie sen postiin.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja nauttikaa nelomisesta ja elämästänne!

 

 

Tässä on siis Jesse herralle suunnittelemani pusero alusta asti.

 

 

     Ja pitihän se nappilistakin siihen  suunnitella kauniiden napien kera.

 

 

Ja tässä mannekiini Unelma esittelee vaivaisesti Old Manin puseroa siskonsa Justinan tarkan silmän alla.

Näytä kommentit (7) | 

14.11.2009 18:59

Ilonpesän kuulumisia 14.11.2009

Tänään on jo lauantai ja ehtoon puolella sekin, joten päivät kuluvat niin nopeaan tahtiin, että ei meinaa aina perässä pysyä eikä oikein tiedä päivistä mikä päivä aina onkaan.

Ilonpesään kuuluu hyvää! Kaikki olemme ainakin vielä terveinä ja toivottavasti pysyisimmekin, sillä silloin olemme pulassa, jos vaari rakkaani  tulisi sikatautiin. Minä kävin torstaina ottamassa molemmat rokotukset ja siellä odottaessamme, minä sain rakkaani tuplasukat valmiiksi ja jalassa ovat jo ja lämpimätkin kuulemma ovat.

Viime viikolla olimme vesijuoksussa, mutta pitänee miettiä, josko nyt kahteen viikkoon uskaltaisi ollenkaan mennä sinne, jotta välttyisin tältä vaaralliselta taudilta. Sillä jos minuun se sikatauti tulee, niin se on melko varmasti menoa kans. Minulla on astma ja on diabetes ja varmasti vastustuskyky on  tosi huonolla tolalla. Ja muutenkin mietimme, että onko hyvä mennä klooriseen veteen nyt, kun on pistosjälkikin vielä hellä. Pistos ei ole kipeä, vaan ainoastaan hellä, siis kosketusarka, että on aika vaikea nukkuakin vasemmalla kyljellä.

No, sitten olemme tilanneet netin kautta minulle uuden tietokoneen, tosi ison kovalevyn ja muistin kanssa. Nyt vaan odotamme sitä saapuvaksi ensin maahan, kun siinä on nääs tämä uusi windows7, jota me innolla odotamme, jotta pääsisimme siihen käsiksi ja siinähän sitten aika vierähtääkin.

Ja tänään teimme kuten eilenkin rosmariiniperunoita ja uunilohta ja nehän kypsyivät uunissa aivan yhtäaikaa ja hyvältä maistuikin. Tämä oli aivan uutta meille, mutta diabeteslehdestä sen ohjeen nappasin ja rakkaani sen valmisti.

Justina ja Unelma ovat käyneet kauneussalongissa eilen ja nyt ovat taas virkeitä ja energisiä, kun karvat on trimmattuna pois. Hekin täyttävät pian 12 vuotta, joten sitten taas juhlitaan.

Niin ja sitten vielä ilouutinen. Me teemme musiikkivideota brasilialaisten ystäviemme kanssa. Me siis soitamme ja laulamme täällä ja nauhoitamme sen ja laitamme heille ja he tekevät samoin ja sitten he yhdistävät ne keskenään ja saamme kaikkien aikojen musiikkivideon. Se on jännää puuhaa myös, kun pitää meillä mennä yhtäaikaa musiikki kuin heilläkin, mutta kivaa se ainakin on.

Käsitöitä en ole nyt tuon tuplasukkien jälkeen tehnyt, kun annan tämän pistoskäteni hieman levätä, jotta se ei rasittuisi liikaa. mutta onhan se päivä huomennakin, joten katsotaan sitten huomenna, mikä lankakerä hyppää laatikostani syliini.

Ja tässä vielä joitakin kuvia ja kuva ihanasta kirjasta, jonka rakkaani minulle osti eli Anna kaikkien kukkien kukkia. Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa lauantaita ja hyvää viikonloppua ja seuraavan viikon alkua ja hyvää yötä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

 

 

 

 

 

      Tällaisia ihania kukkia ym. on virkattuja ja kudottuja

 

 

 

 

  Tällaiset sydänkranssit on tyttäreni huovuttanut meille ja muille joulutervehdyksenä

 

 

          Ja tällaisia kortteja hän askarteli myös meille muille lähetettäväksi

 

 

 

                        Unelma ennen trimmausta

    

                                         Justina ennen trimmausta

Näytä kommentit (7) | 

02.11.2009 19:13

Tuplasukat ovat valmiit

Heissan vaan teille kaikille pitkästä aikaa! Ajattelin raapustaa tänne vielä muutaman rivin, kun minulla on aikaa kuitenkin helmikuun loppuun asti. Vai miten se nyt oli?

Mutta olen siis saanut jo valmiiksi tuplasukat rakkaalleni ja kyllä ne ovatkin pehmeät, paksut ja lämpimät ja tassukin komeilee varressa noin niinkuin vain kokeeksi, jotta osaisinkohan minäkin tehdä tuon.

Lyhyesti virsi kaunis ja kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa! Oikein mukavaa illan jatkoa teille kaikille ja pitäkäähän itsestänne huolta ja myös toisistanne! Ilonpesän asukit toivottavat teille kaikille myös hyvää yötä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

       Ja sukkahan siis koostuu punaisesta sukasta ja sinisestä terästä.

Näytä kommentit (16) | 

Tämä sivu on päivitetty 10.09.2007
NOVITA  |  Kiviaidankatu 2 A - 00210 Helsinki  |  Palaute  |  puh. 09 613 176  |  Tarkemmat yhteystiedot