28.01.2011 20:46Pupuilua ja Täti Moonikan raitasukat
Heipparallaa taas!
Tänään taivaalla näyttäytyi ihana valoilmiö, elikkäs aurinko, voi kuinka olenkaan odottanut sen näyttäytymistä, on tuntunut kuin oisi kulunut valovuosi sen näkemisestä. Voi kuulkaa, kuinka pienestä asiasta ihmislapsi voikaan tulla hyvälle tuulelle, se on sitten ihanaa kun kevään ensimmäiset auringonsäteet hyväilevät hipiää, ilma tuoksuu keväälle ja räystäät tippuvat, "Ninnan, nunna tuo voidaan laittaa Timo Harjakaisen Firman piikkiin", kuten rakkennusmestarimme sanoo...... Nautin siis joka hetkestä, on niin mukavaa seurata kun luonto herää horroksesta.
"Pupulla on pitkät korvat ja pöperö pää"..ainakin tällä minun pupullani. Aikaisemmin on ollut jo kerrottua, ettei minulla ja ompelukoneella oikein natsaa. No, sen verran olen tehnyt kyseiseen mööpeliin tuttavuutta, että tiedän kuinka sen kuuluu toimia. No, tulihan sillä sitten kouluaikana jotain väkerrettyä, olen aina tykännyt pehmoleluista , kun olen itsekkin aika "pehmo ja nykyään sitä myös varreltani" hih, keskimittainen ja sopusuhtainen siis....Pupun tein joskus ala-asteella, kun se oli niin hellyyttävän lutunen, siinä laitettiin sitten Singeri laulamaan ja "henkinen hanuri pauhaamaan" ( pientä kevennystä, ettei mene liian totiseksi).... Hellyyttävä se on vieläkin, (siis pupu) vai mitä mieltä olette???
Vaihtelu virkistää, myös sukkia tehdessä, niinpä tein vuorostani pitkävartiset sukat, nehän sopivat tälläiselle vilukissalle paremmin kuin hyvin. Olin tehnyt jo aikaisemmin yhdet pitkävartiset ja ilahduin niihin totaalisesti, päätin että teen vielä toisetkin, mutta vahvemmasta langasta, ja kuinkas ollakkaan kun näin uuden Seiskaveikan Kanervikko langan, niin se oli sitten siinä. No, raidat menevät hieman vinksin ja vonksin, mutta nämähän ovat " Täti Moonikaan " raitasukat, joksika ne nimesin ja melkonen "Täti Moonika" olenkin ne jalassa viuhtoen, niitä kun on mukava käyttää näin talviaikaan hameen kanssa, olenkin saanut niistä mukavia kommenttejakin, eräs vanhempi herrasmieskin kysyi, että kuuluuko settiin sukkanauhat? Näihin uusiin sitten laitoinkin nauhat koristeeksi ja pitäväthän ne sukat hyvin ylhäällä.
Tälläiset sitten ovat "Täti Moonika" nauhasukat.......
Samaa teemaa ja saletisti natsaa, kuten eräs maailmanmatkaaja sanoo.
Sukat Novita lehdistä 2009 malli 15 sekä 2010 malli 22, jota mukailin jättämällä palmikkoresorin pois , koska se mielestäni "hukkuu" tuohon raitaan, tein sitten normi resorin. Kaikille oikein ihanaa kevään odotusta innostavien käsitöiden parissa!
Näytä kommentit (16) | 22.01.2011 17:34Valmiiksi tuli....
Moron!
.....pusero siis, jonka piti valmistua vuoden 2010 joululahjaksi tyttärelle, mutta jostain kumman syystä niin ei käynytkään...nyt olen sitten reippaasti aikataulussa edellä, jos ajattelis antaa sen tämän vuoden joululahjana.....
Otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin innoissani neuletta. Mallin tytär oli bongannut Tree:n Kädentaitomessuilla ja ihastui siihen. Ostimme langatkin sieltä samoin tein. Voi hyvä tavaton, alku oli kyllä niin tervan juontia, puikotkin olivat kuin heinäseipäillä olisi kutonut ja lanka tuntui kankealta ja jäykältä kuin rautakanki, en ole aikoihin kutonut paksuilla puikoilla ja langalla ja siksi työ teki kaikkea muuta kuin edistyi...no sitten alkoi purkamisvaihe, sitä sitten jatkuikin jonkin aikaa, aloin jo epäilemään, että tämä lanka on "noiduttua", kun noin tökkii vastaan, vihdoinkin sain ekan kpleen valmiiksi, loput kpleet valmistuivat, jos ei nyt ihan kuin jive:n askelin, niin hitaan tangon tahtiin.....
No, annas olla, meikälle kävi vanhanaikaisesti elikkäs lanka loppui. Sitä sitten metsästettiin kissojen ja koirien kanssa joka paikasta, ei löydetty samaa väriä ja päädyimme sitten Novitan Rustika lankaan joka oli lähempänä puseron lankaa. Siitä tein sitten kauluksen ja kun kerran oli muljaamaan aljettu, niin muljataan sitten kunnolla, tytär piti puserosta, mutta pyysi, että saisko sen hieman pidemmällä resorilla ??, meikä teki siihen sitten hätäapuratkasun ja jatkoin valmista puseroa tekemällä "pidemmän " resorin . Jännitys oli käsinkosketeltavissa, kun pusero lopullisesti valmistui....No, meneehän se kotipaitana ja vilu se päällä ei pääse yllättämään, on sen verran vahva.
Niin lanka oli Jamboa ja puikot no.10 ,kauluksessa ja resorissa Rustika ja puikot no.8 , puseron malli Novita talvi 2010 malli 9, mukailtuna elikkäs jätin hupun pois. Jambo ei oo miun makkuuni, langassa oli myös paljon vahvuuseroja ja tönkön tuntuista kutoa, tuo Rustika lanka oli melkeimpä parempaa työstää.
Tällainen kotipaita siitä sitten tuli, onneksi sävyero ei ole ihan hirveän suuri.. hieman se häiritsee , mutta aina ei voi onnistua...
Hyvää ja käsityörikasta viikonloppua kaikille! Näytä kommentit (11) | 16.01.2011 14:01Vauvan Tuf,Tuf setti....
Heipparallaa!
Pian on taas viikko takanapäin ja uusi alkamassa. Pakkanen pyllähti -27 asteesta alle kymmeneen ja lunta viskoo siihen malliin, että se tietää meikäläiselle lumijumppaa kolan kanssa, no eipä tarvise sen urakan jälkeen enään miettiä punttisalille menoa. Lunta rupeaa olemaan mielestäni riittävästi, kinoksien kasvaessa tuohon malliin, lumitöitä tehdessä meikästäkään ei pian näy kun pipontupsu, jos sitäkään, ukko saakin sitten huudella , että missäs murusein on.....
Viimepäivät olen nauttinut takkatulen tuomasta ihanasta lämmöstä, samalla kutoen vauvan tuf,tuf, settiä, siihen kuuluu yllätys, yllätys sukat, tumput ja pipo. Ne ovat ystäväni siskon tulevalle pienokaiselle. Kuvio on siis junasukista, tumput tein ilman peukkua, koska pienokaisen pikkuiset peukut eivät oikein mene sinne minne pitäisi , kädet menevät heillä helposti nyrkkiin, pipo on mukailtu Novita - lehden kevät 2010 ohjeesta 86, lankana on Nallen aloeveraa, josta on kiva kutoa, kun tulee samalla kädet "rasvatuiksi" ja se on ihanan pehmeää pikku taaperoiden käytettäväksi.
Tämännäköinen setti siitä sitten tuli......
Ja tälläiseltä ne näyttävät mallina toimineen kaksosnuken " Pilven" esittelemänä " Pouta" jäi odottelemaan omaa vuoroaan... Setti on kokoa 0-4kk , ("Pilvi ja Pouta" ovat lapsena saamani nuket, ne ovat olleet minulla 35 vuotta, ovat samannäköiset, paitsi "Poudalla" on ruskeat silmät, korituolin olen saanut rakkaalta siskoltani samoihinaikoihin).
Kaikille oikein ihanaa viikkoa käsitöitä tehden tai muuten vaan nautiskellen!
Näytä kommentit (10) | 05.01.2011 21:42Ale huumaa ja uusi Ompelukone....
Se on moron!
Niinhän siinä sitten pääsi käymään, että meikäkin taipui tuohon kauppojen alennusmyynteihin, kun muksut kolmiääniseti kysyivät, että KOSKA MENNÄÄN ALENNUSKAUPOILLE???? no eihän siinä muu auttanut, kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Ei tarttenu kun kerran sanoa, että nyt mennään ja plutuna istui auton takapenkillä rivissä, kuin kanat orrella.
Kurvasimme kaupan pihaan ja sisälle päästyämme, kaikki "katosivat" , johonkin kuin pikkuriivöt konsanaan, niinpä meikäkin sai rauhassa katsella alelaatikoita ja mikä parasta lankahyllyille pääsin suunnistamaan ilman "lankapoliisieni" valvontaa....Lankaa tulikin taas ostettua, kun halvalla sai, tosin muutkin olivat asian hokanneet, kun hyllyt olivat melko tyhjät, mutta hyvin niitä meikälle riitti.
Siinä kauppaa kierrellen ja hyllyjä /pöytiä katsellen yhtäkkiä yhdeltä pöydältä se "osui silmääni", nimittäin Ompelukone....Juu-u, aivan niin, sitä minäkin ihmettelin kuinka kyseinen masiina ylipäänsäkkään kiinnitti huomoni??? Meikän ompelutaidot eivät ole kehuskeltavat, kouluaikoina tuli ommeltua kaikenlaista ja silloinkin vaihtelevalla menestyksellä, tulee siis enemmän sutta ja sekundaa, kuin valmista. Nyt tuo masiina oli jotenkin saanut yliotteen meikästä ja niinpä ajattelinkin, että joskos nyt saisin "niskalenkin" kyseisestä kapistuksesta?? Tämän masiinan kanssa varmaankin synkkaa, onhan tää vähänniinkun miun makkuuni. Ei siinä auttanut muu kuin "ottaa riski " ja ostaa se.
Hymy oli kuin Grintsillä korvasta korvaan kun olin uuden ompelukoneen omistaja ja astelin autolle sinkeri kainalossa.. Kotiin kun pääsimme esittelin sitten löytöäni paremmin ukolle ja muksuille, ukko ei puhunut mitään, hymyili vaan ja muksut ihastelivat löytöäni, kuinka ompelukone voikaan olla noin ihanan söpö?? niin minustakin, söpö kuin mikä, vai mitä mieltä olette???!
Tässä se nyt on koko komeudessaan, ompelukoneeni.
Tässä ryhmäkuva löydöistä.
Mukavia neulomushetkiä kaikille! Näytä kommentit (13) | 01.01.2011 17:02Pienen pojan tuf,tuf sukat....
Tervehdys kaikille!
Sinne meni Vanha Vuosi muistojen kultaiseen kirjaan ja saatiin polkaistua käyntiin Uusi Vuosi. Nyt kun päivätkin alkavat olemaan jo kukon askeleen verran pidempiä, voi alkaa hyvällä omallatunnolla odottamaan kevättä , "meikä ihan nuortuu ja koukkuselkä suortuu, mielestä puhumattakaan", kun tuo kevät alkaa raottamaan verhoaan....
Tässä Vuoden vaihtumisen kuuniakisi sain valmiiksi Junasukat, joita kutsun Tuf,Tuf sukiksi. Edellsisitä tuli niin söpöt, että ajattelin tekaista vielä toisetkin. Voi jukeli, söpöt ovat nämäkin omalla tavallaan ja pikkupoika oli todella tyytyväinen jalat pysyvät lämpöisinä, eikä pienet varpaatkaan palele päivän touhuissa. Lankana oli Jussia, josta en ennen olekkaan kutonut mitään, tosi hyvä lanka, muistuttaa seiska veikkaa ja on riittoisaakin vielä, ei mennyt kuin kaksi kerää....Tosin eihän tätä meidän pikkupoikaa punnitakkaan enään neuvolavaa'alla, kun sillä punnitaan alle satakiloiset...
Tällaisilta näyttää tyhjinä..
..ja täytteiden kera, sukat toimivat jalassa hyvin.
Jakkara, joka kuvassa näkyy on nuorimmaisen tyttären käsityönäyte puukäsityötunneilta.
Kaikille mukavia sekä innostavia käsityöhetkiä!
Näytä kommentit (13) |
|
|
Aivan valloittavan ihana ja hellyyttävä pupunen♥ Ihania pitkiä sukkia myös :) Mukavaa viikonloppua ja näpertelyiden iloisia hetkiä!
Hilima, 28.01.2011 22:55Pupu on super suloinen! ja nuo ihanaiset sukat, pakko sanoa samaa, saletisti natsaa, vaikka sitte virman piikkiin ;)
-Marika-, 29.01.2011 5:47Onpas sulla puikot suihkinut, kun kolmet pitkät sukat olet tehnyt! Ihania! Mulla myös seuraavana "listalla". Ehkä jo tänään töiden jälkeen ehdin aloittaa =D
Heffis, 29.01.2011 9:27Onpa hauska idea laittaa sukkiin tuo nauha resoriin. Tuollaiset tarvii itsellekin saada hameen kanssa:)
ErtzuTomaatti, 29.01.2011 9:55ihana pupu ja sukat..ja kaunista kevään odotusta
Näpertelijä-, 30.01.2011 0:45Kesäheinä, Hilima, -Marika-, Heffaklumpen ja Ertzu:) Kiitos Ihanista kommenteistanne, niitä on aina niin mukava lukea:) Pupu on hellyyttänyt lapsenikin, eritoten se on nuorimmaisen lapsen suosikki. Olen niin ihastunut noihin pitkävartisiin sukkiin, että ostin langat kolmansia sukkia varten:)
-Minski-, 30.01.2011 12:12Supersöpö pupu ja pitkävartisia sukkia on tänä talvena kaivattu, joten täytynee sinun innostamana itsekin kokeilla.
Näpertelijä-, 30.01.2011 20:29-Minski-:) Kiitos! Nuo sukat ovat kyllä mukavat käyttää ja lämpöisetkin ne ovat, voihan niitä tehdä erilaisista lagoista, vaikka joka vuodenajalle omansa:) Mukavaa sunnuntai ehtoota ja tulevaa viikkoa!
Neule-Kirppu, 30.01.2011 21:02Lutuinen pupu ja ihania sukkia!
Lankakoukku, 30.01.2011 21:16Aivan ihana pupu, tuollaisen voisin minäkin ottaa lemmikikseni... Kauniita sukkia olet myös neulonut, pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa itsellekin tuollaiset pitkävartiset sukat tehdä, kun niin kivoja sukkia täällä näkee :)
Krista, 30.01.2011 21:22Oi kun hellyyttävä pupu! Ja ihania sukkia olet tehnyt, tuo nauha on mainio idea!
Neule-Kirppu, 31.01.2011 9:37Käväisepä blogissani, siellä on sulle jotain.
Näpertelijä-, 31.01.2011 20:52Neule-Kirppu, Lankakoukku ja Krista:) Kiitos! Juu, olen tykästynyt noihin pitkävartisiin sukkiin, voisi tehdä vaikka joka vuodenajalle omansa, nauhat ovat toimivat ja omallatavalla myös kauniit:) Ihanaa viikkoa teille kaikille!
Anna S., 01.02.2011 8:55Aivan mielettömän hellyyttävä pikku pupu! Ja nuo tekemäsi sukat on myös todella kauniita.
Näpertelijä-, 02.02.2011 8:18Anna S. :) Kiitos! Muistan vielä kuinka pupun tekeminen jännitti, kun piirrettiin kaavat ja sitten alettiin huristelemaan ompelukoneella, huh, huh,:) Sukkia on mukava tehdä kun valmistuvat nopsasti:) Mukavaa viikkoa sinulle!
Mammukka ja tytöt, 07.02.2011 22:55Iiiihanat sukat - molemmat!